Auton päälle heitettiin tukki sillalta Espoossa, tielle viskattiin myös betonipala ja tiiliä – poliisi: kyseessä voi olla jopa tapon yritys

AOP Poliisi yhdysvallat kuvituskuvaa
Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii tapausta.Kuvituskuva /All Over Press
Julkaistu 12.12.2020 12:30(Päivitetty 12.12.2020 13:04)
Toimittajan kuva

Sanni Mattila

sanni.mattila@mtv.fi

Toistaiseksi tuntematon henkilö oli heitellyt painavia halkoja, raudoitetun betonipalan ja tiiliskiviä sillalta autokaistalle Espoon Kilossa, Turunväylän ylittävältä Turveradantien länsipuolella sijaitsevalta kevyenliikenteen sillalta.

Yksi puunrunko osui henkilöautoon ja tuli auton katosta läpi. Poliisi sai asiasta ilmoituksen aamulla kello seitsemän jälkeen.

Länsi-Uudenmaan poliisin yleisjohtaja Tero Tonteri vahvistaa, että tukki osui auton etupenkkipaikalle. Kuljettaja ei loukkaantunut tilanteessa. Ilta-Sanomien mukaan autoa ajoi 24-vuotias nainen, joka oli matkalla töihin.

Tonterin mukaan tapahtumapaikasta etäämmälle oli pysähtyneenä myös kaksi muuta autoa, sillä vastaavaa rojua oli tiellä myös etäämpänä kevyen liikenteen sillasta.

– Nyt selvitetään, ovatko sillasta etäämmällä olevat rojut esimerkiksi pudonneet jostakin kuormasta, vai ovatko autot osuneet niihin sillan läheisyydessä. Varsinainen tapahtumapaikka on jonkin matkaa kauempana, kuin missä nämä pysähtyneet autot olivat. Näiden materiaalien alkuperää nyt selvitetään, Tonteri kertoo.

Liikenne kulkee normaalisti

Poliisi raivasi tiellä olevat kappaleet pois aamun aikana. Tonteri ei pysty erittelemään, kuinka paljon erilaista rojua paikalle kaikkiaan oli viskattu.

Liikenne väylällä kulkee normaalisti.

– Liikenne on toki aamuseitsemän aikaan ollut muutenkin onneksi vähäistä. Tuohon aikaan liikkeellä on lähinnä työmatkalaisia.  

Etsinnöistä huolimatta kevyenliikenteen sillain läheisyydestä ei löytynyt ketään. 

– Tutkinta on alkuvaiheessa. Toivomme vihjeitä, jos vaikkapa joku sillalla liikkunut henkilö olisi sattunut näkemään jotakin. Havaintoja kaivataan, Tonteri sanoo.

Asiasta tiedottaa jutun varsinainen tutkinnanjohtaja maanantaina, mutta Tonterin arvion mukaan tapauksessa voivat tulla kyseeseen törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja tapon yritys. 

– Yleensä törmäämme tapauksiin, joissa lapset heittelevät lumipalloja ja jääpaloja, mutta tämä menee jo aivan omaan luokkaansa, Tonteri toteaa.

Poliisi pyytää yleisövihjeitä tapahtumista ja mahdollisesta tekijästä sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi

Tuoreimmat aiheesta

Espoo