Silminnäkijä kuvasi videon lähietäisyydeltä Lahden ampujasta: "Kiroili ja uhkasi tappaa"

Silminnäkijä otti videon Lahdessa Mukkulassa useita laukauksia ampuneesta henkilöstä.

Hämeen poliisilaitos kertoo tilanteen saaneen alkunsa, kun hätäkeskukseen oli tullut noin kello 19 useita ilmoituksia ampumisesta Timonkadulla. Videon kuvannut mies kertoo MTV Uutisille tilanteesta.

– Kuulimme ääniä, kun ammuttiin ainakin kaksi kertaa. Menimme katsomaan ikkunaan ja otimme kameran esille. Kuvasimme siinä pihalla seisonutta miestä, silminnäkijä kertoo.

Silminnäkijä kertoo poistuneensa ikkunan luota, kun ampuja laukaisi jälleen aseensa. Kuvaaja kertoo etäisyytensä olleen ampujaan vain noin 15-20 metriä.

– Mies vain ampui. Lähdimme ikkunan luota pois, ettei hän näkisi meitä.

Silminnäkijän mukaan ampuja huuteli puhelimeen pitkän aikaa.

– Hän kiroili ja uhkaili ampua ja tappaa jonkun, silminnäkijä kertoo.

Silminnäkijä kertoo tarkistaneensa tilanteen viitisentoista minuuttia myöhemmin ikkunasta vilkaisemalla.

– Ulkona oli siinä vaiheessa poliiseja. Näin poliisiautoja ja siinä oli ilmeisesti karhuryhmä mukana.

Poliisi kertoi 21.30 aikaan tilanteen akuutin vaiheen olevan ohi. Tilanteessa ei ollut uhreja eikä loukkaantuneita. Poliisi kertoo, että Mukkulan alueella ei ole enää vaaraa ja siellä saa taas liikkua vapaasti, paitsi poliisin eristämällä alueella.
 

Lue myös:

    Uusimmat