Silminnäkijät Pallaksella: Kyseessä ei todellakaan ollut pieni lumivyöry – katso video

0:22imgTältä näytti Pallaksen lumivyöryn jäljiltä.
Julkaistu 27.01.2025 17:51
Toimittajan kuva

Johanna Pakarinen

johanna.pakarinen@mtv.fi

STT

Muoniossa Pallaksen seudulla tapahtui maanantaina lumivyöry. Lapin pelastuslaitoksen mukaan vyöry tapahtui vaellusreittien välissä Liisansatulan kurun kohdalla. Teija Laukka kertoo, että kyseessä ei missään nimessä ollut pieni lumivyöry.

Teija Laukka kertoo olleensa kollegansa lumiturvallisuuskouluttaja Mikko Routalan kanssa parkkipaikalla Pallaksella lähdössä vapaalaskupäivälle kohti Vatikurua, kun he huomasivat merkkejä lumivyörystä.

– Emme huomanneet sitä, kun se lumivyöry tapahtui, mutta se on todennäköisesti tapahtunut juuri silloin, kun olemme parkkikselta lähteneet. Tarkkaanhan emme tiedä, milloin lumivyöry on tapahtunut, Laukka kertoo MTV Uutisille.

Laukka soitti kollegansa kanssa hätäkeskukseen ja ilmoitti lumivyörystä.

– Paikalla ei näkynyt sellaisia jälkiä, joista olisi voinut päätellä, että sinne olisi jäänyt ihmisiä. Esimerkiksi suksien jälkiä ei näkynyt. Myöskään lumivyörypiippariin ei tullut signaalia, josta olisi voinut päätellä jonkun olevan hautautuneena, Laukka kertoo. 

Pelastuslaitos kävi paikalla katsomassa tilanteen ja ottivat dronekuvaa paikalta.

Laukka kertoo menneensä Routalan kanssa katsomaan lumivyörypaikkaa tarkemmin lähempääkin.

– Sen verran kuitenkin osaamista ja ymmärrystä oli, että tiesimme mihin kohtaan oli turvallista mennä. Vyöryn yläpuolella oli vielä jännitteitä ja olosuhteet olivat vielä tosi epästabiilit. Humahtelut ovat aina selvä merkki lumipeitteen epävakaudesta eli vyöryherkkyydestä, Laukka kertoo.

Ymmärrys ja tieto tärkeää

Laukan yritys kouluttaa Lapin Pallaksella ja Ylläksellä lumiturvallisuuteen. 

– Olimme nytkin meidän kouluttajien kanssa tuolla hiihtämässä ja valmistelemassa kursseja varten.

Laukka arveli vyöryä kokoluokaltaan kakkosluokan vyöryksi, jollaista hän ei muista aiemmin tapahtuneen samassa kohtaa. Sen sijaan läheisellä Vatikurulla Laukka on nähnyt vastaavia.

– Ei missään nimessä voi Suomen mittakaavassa sanoa, että tämänpäiväinen olisi ollut pieni vyöry. Jos joku olisi jäänyt vyöryn alle, niin siinä olisi ollut hengenvaara. Vyöry oli kooltaan 50 metriä kertaa 30 metriä ja paksuudeltaan parhaimmillaan metrin. Eli lumen määrä oli arviolta jopa 1000 kuutiota, Laukka arvioi.

Laukka alleviivaa, että olosuhteet ovat tällä hetkellä niillä jyrkkyyksillä epästabiilit.

– On todella tärkeää, että ihmiset hyödyntävät sääennusteita ja lumivyöryennusteita. Kouluttautuminen ja opiskelu joko itsekseen tai lumiturvallisuuskurssilla antaa ymmärrystä siitä, mikä on turvallista. Tällöin ei tarvitse pelätä sinne menoa ja osaa suunnitella turvalliset reitit paremmin.

Laukka kertoo, että tieto auttaa myös siinä, että ymmärtää mitä asioita on syytä ottaa huomioon. 

Alueella riski uusille lumivyöryille

Pelastuslaitoksen mukaan havaittavissa ei ollut viitteitä siitä, että paikalla olisi ollut ihmisiä. Päivystävän palomestarin Kimmo Partasen mukaan lumivyöryalueelle ei johtanut näkyviä jälkiä eikä lumivyörylähettimiin eli piippareihin tullut vastauksia.

Pelastuslaitoksen arvion mukaan alueella on riski uusille lumivyöryille. Partanen kehotti alueella liikkuvia tarkkailemaan maaston muotoja ja lumitilannetta.

– Pitää varoa menemästä jyrkkiin paikkoihin, missä on paljon pakkautunutta lunta, ja pysyä merkityillä reiteillä, Partanen sanoi STT:lle.

Lue lisää: Lumivyöry Pallaksella

Tuoreimmat aiheesta

Lumivyöryt