Seinäjoen Jalkapallokerhon naisten edustusjoukkueen päävalmentaja Paavo Valakari on MTV Urheilun tietojen mukaan liittymässä isänsä Simo Valakarin valmennustiimiin Skotlannin pääsarjaseura St. Johnstonessa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilkka-Pohjalainen.
Paavo Valakari, 26, on MTV Urheilun tietojen mukaan ollut jo muutaman viikon ajan Skotlannissa. Häntä ei kuitenkaan vielä olla nähty penkin päässä, sillä työlupa on yhä tuloillaan.
Valakari aloitti viime marraskuussa SJK:n naisten edustusjoukkueen päävalmentajana ja johdatti joukkueensa Kakkosen C-lohkossa toiseksi. 16 runkosarjan ottelussa se pelin lohkon voittaneelle RoPSille.
Uefa B-tutkinnon omaava Valakari teki syyskuussa jatkosopimuksen SJK:n kanssa myös ensi kaudesta, mutta suuntaa nyt isänsä jalanjäljissä Skotlantiin. Simo Valakari pestattiin St. Johnstonen peräsimeen lokakuussa kauden 2026-27 loppuun asti kattavalla sopimuksella.
Paavo Valakari pelasi itse maalivahtina, mutta päätti pelaajauransa vuonna 2022. SJK:n akatemiakasvatti pelasi urallaan kymmenen ottelun verran Ykköstä (nyk. Ykkösliiga) sekä yhden pelin Veikkausliigassa. Vuonna 2017 Valakari oli penkillä kahdessa Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueottelussa.
St. Johnstone on pelannut vasta kaksi ottelua Simo Valakarin alaisuudessa. Se voitti Dundee FC:n 2–1-lukemin vieraissa, minkä jälkeen se kärsi 1–3-vierastappion St. Mirrenille. Valakari joutui vastaavasti odottamaan työlupaansa toivottua pidempään, minkä vuoksi hän seurasi ensimmäiset kaksi peliä palkkaamisensa jälkeen katsomon puolelta.