Markku, 60, nähdään etsimässä kumppania Sinkkulaiva-ohjelmassa.
60-vuotias Markku otti osaa 9. elokuuta alkavaan Sinkkulaiva-ohjelmaan ja esiintyy sarjan toisessa jaksossa. Ohjelmaan osallistumisesta jäi mieleen erityisesti laivan ruokatarjonta.
– Se on mennyt parempaan suuntaan. Siinä mielessä kokemus oli hyvä, kun sain nauttia erinomaista ruokaa. Yleensä tällaisissa ohjelmissa ruoat jäävät vähemmälle huomiolle. Yritin järjestää ruokatreffejä, mutta sattui hassu tuuri. Yritin saada vegaaninaista treffeille, mutta ei hän tällaisen nilviäisiä syövän miehen kanssa halunnut lähteä, Markku kertoi MTV Uutisille.
Kokkina työskentelevä Markku päätti lähteä ohjelmaan mukaan lähinnä siksi, koska kertoo laivanlähtöpäivän aamuna solmineensa kustannussopimuksen, jonka mukaan hänestä julkaistaan omaelämäkertakirja.
– Ajattelin, että laitan sitten mainospaidan päälle ja otan kaikki muut rekvisiitat laivalle mukaan. Koin markkinointimielessä tilaustyönä koko Sinkkulaiva-projektin.
Miehen keittokirja Private Chef painekattilassa (Readme) julkaistiin keväällä. Kirjan on kirjoittanut Lasse Lindqvist.
Tällä hetkellä kokki valmistelee toista keittokirjaansa, joka julkaistaan syksyllä 2024, ja lepäilee Espanjassa. Lokakuussa hänen on tarkoitus alkaa tehdä yksityiskokkikeikkoja suomalaisille, jotka valuvat silloin Espanjan auringon alle.
– Sain vuokrattua kaksion Puerto de la Cruzista, Teneriffalta. Tämä on kaiken jälkeen mielettömän upea juttu, olen todella tyytyväinen. Täällä eletään ja asutaan toistaiseksi.
Yksityiskokkikeikkoja Markku on tehnyt paljon aiemminkin: hänellä on ollut asiakkaita niin Puerto Banuksessa, Benalmádenassa kuin Fuengirolassa. Hänen mukaansa kokkailujensa äärelle sattui aikoinaan myös pizzakeisarina tunnettu Dennis Rafkin.
”Ruoallakin on parisuhteessa merkitystä”
Markku erosi jokin aika sitten 11 vuoden parisuhteesta ja on edelleen sinkku.
– Antaa ajan kulua ja katsotaan, miten elämä menee siltä osin. Uusi elämänmuutos, ympäristö ja uudet kuviot. Monet menevät siihen vipuun, että sotkevat vielä parisuhteen samaan syssyyn. Otetaan rauhassa tällä hetkellä.
Toistaiseksi hän aikookin viihtyä Teneriffalla Espanjan auringon alla.
Vierelleen Markku voisi kelpuuttaa ihmisen, joka on hyvä kuuntelija. Vastakohdat usein täydentävät toisiaan, mutta umpivegaani ei Markulle hänen sanojensa mukaan sovi.
– Kyllä ruoallakin on parisuhteessa merkitystä. Jos on todella erilaiset mieltymykset ja keittiössä on kymmenen eri kattilaa tulilla, niin kyllä se hankalaa on.
Markun läheiset ovat suhtautuneet hänen ohjelmaan osallistumiseensa hyvin. Laivamatkallekin Markku lähti entisen naisystävänsä luota.
– Leena totesi, että se on minun elämäni, eikä hän ota siihen kantaa. Soittelemme edelleen nykyään päivittäin. Olemme erittäin hyviä ystäviä ja pystymme puhumaan asioista luottamuksellisesti.
Markku ei osaa sanoa, lähtisikö uudestaan ohjelmaan mukaan.
– Yritän elää tätä päivää tällä hetkellä.