Pelikonsolit keräävät pölyä sekä ulko- että sisäpinnoilleen. Laitteen perusteellinen puhdistus silloin tällöin on järkevää, sillä pölyttyminen voi aiheuttaa konsolin ylikuumenemisen.
Korona-aika on saanut monet innostumaan toden teolla siivoamisesta, mutta tietyt paikat tuppaavat silti jäämään vaille puhdistusta. Milloin viimeksi olet esimerkiksi putsannut kotoa löytyvän pelikonsolin sisältä päin?
TikTok-käyttäjä @dtpeach jakoi palvelussa videon, joka osoittaa selkeästi, että myös laitteiden sisältä voi löytyä melkoinen määrä likaa. Videolla mies avaa Play Station 4 -konsolin. Pelkkää pölymattoa katsomalla voi aistia tunkkaisen pöllähdyksen.
Jos video ei näy, voit avata sen tästä.
Videota on katsottu tätä kirjoittaessa 280 500 kertaa. Moni kommentoija myöntää, ettei miehen tavoin ole koskaan puhdistanut pelikonsoliaan.
Lue myös: Sinunkin kylpyhuoneestasi voi löytyä osa, jota ei ole pesty koskaan – tiesitkö tästä?
Pölyttynyt pleikkari voi ylikuumentua
Pölyn muodostumista voi ehkäistä pitämällä pelikonsolia avoimessa, mahdollisimman pölyttömässä tilassa.
Jos pleikkarin tuuletusaukkoihin on kerääntynyt pölyä, ne voi poistaa pienitehoisella imurilla. Konsolin virtajohto tulee irrottaa pistorasiasta ennen puhdistamista.
Ajan myötä pleikkari saattaa varotoimista huolimatta pölyttyä, jolloin se tulisi puhdistaa perusteellisesti sisältä. Pölyjen pyyhkimisen lisäksi lämpötahnat kannattaisi joskus vaihtaa, sillä vuosien saatossa ne kovettuvat, jolloin lämpö ei pääse siirtymään pleikkarin sisällä tehokkaasti.
Elektroniikkakorjaamo Huoltokukko kertoo, että Pleikkarin sisälle ajan saatossa kertynyt runsas pöly estää lämpimän ilman poistumista konsolista. Pölyn muodostuminen voikin aiheuttaa konsolin ylikuumenemisen. Pitkäaikainen korkea lämpötila voi vahingoittaa laitetta.
Kuumentuminen sekä tavallista kovempi ääni ovat merkkejä siitä, että laite olisi syytä puhdistaa perusteellisesti. Ohjeita löytyy esimerkiksi YouTubesta.
Mikäli ei itse uskalla kajota laitteeseen, voi konsolin viedä puhdistettavaksi huoltoliikkeeseen.
Lue myös: Tältä näyttää 21 vuoden tupakointi seinissä ja muilla kodin pinnoilla: "Kuvitelkaa, millaiset keuhkot ovat"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: @dtpeach/TikTok, Mirror, Huoltokukko, Play Station