Sipe Santapukki juhli syntymäpäiviään jouluisissa tunnelmissa.
Apulanta-yhtyeen rumpali Simo "Sipe" Santapukki vietti sunnuntaina 20. joulukuuta 43-vuotissyntymäpäiviään. Muusikko kiitteli saamistaan onnitteluista saman päivän iltana Instagram-tilillään, jolla Santapukki julkaisi hellyttävän joulukuvan pienen, elokuussa syntynyt tytär käsivarsillaan. Kuvassa Santapukki koristelee joulukuusta yhdessä pienokaisensa kanssa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.
– Onnea voi mitata ihmisillä, joiden kanssa saa elää ja kulkea. Tänään sain taas muistaa, kuinka onnekas olen ja kuinka hienoilla kohtaamisilla minua on siunattu. Kiitos, että olette elämässäni ja kiitos onnitteluista, Santapukki kirjoittaa päivityksensä yhteydessä.
Santapukki on saanut kuvansa yhteydessäkin osakseen runsaasti syntymäpäiväonnitteluja.
Rumpalin ja hänen puolisonsa ex-suunnistaja Minna Kaupin perheeseen kuuluu tyttären lisäksi vuonna 2017 syntynyt Ukko-poika.
Santapukki kertoi sosiaalisessa mediassa alkusyksystä, että pariskunnan tytär syntyi reilusti etuajassa ja toistamiseen isäksi tulleelle Santapukille tuli kiire synnytykseen suoraan keikalta.
– Pikkuinen päätti tulla maailmaan rajusti etuajassa. Sillä hetkellä kun häppeningit alkoivat, olimme juuri soittaneet kesän ensimmäisen keikkamme. Seinäjoki - Lahti taittui ripeästi joukkuehengellä yön pimeinä tunteina ja ehdin ajoissa paikalle. Oli komeaa tulla synnärille keikkabussilla, Santapukki kertoi päivityksessään, jonka hän julkaisi pian tyttärensä syntymän jälkeen elokuussa.