Sipilä: EU:n ja Kiinan yhteistyötä tiivistettävä ilmastonmuutoksen torjunnassa

sipilä juha
Str / Lehtikuva
Julkaistu 02.06.2017 05:12

MTV UUTISET - STT

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on ottanut Twitterissä kantaa Yhdysvaltain lähtemiseen Pariisin ilmastosopimuksesta.

– Todella surullinen uutinen USA:sta. Nyt EU:n ja Kiinan yhteistyötä on tiivistettävä entisestään ilmastonmuutoksen torjunnassa, Sipilä kirjoittaa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vahvisti myöhään torstaina Suomen aikaa, että Yhdysvallat vetäytyy Pariisin ilmastosopimuksesta. Trump kertoi pyrkivänsä neuvottelemaan sopimuksen uudestaan tai kokonaan uuden sopimuksen, joka olisi reilumpi Yhdysvalloille.

Trumpin mukaan Pariisin ilmastosopimus tulee liian kalliiksi Yhdysvalloille.

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat