Puheenjohtajat jännittävät loppuun saakka: "Pessimisti pettyy harvoin"

29198568  Keskustan Juha Sipilä reagoi ennakkoäänten tultua
Keskustan Juha Sipilä reagoi ennakkoäänten tultua.Lehtikuva
Julkaistu 19.04.2015 20:38

MTV UUTISET

Suurimpien puolueiden puheenjohtajat saapuvat eduskunnan pikkuparlamenttiin median haastateltaviksi. Ensimmäisinä paikalle saapuivat kokoomuksen Alexander Stubb ja keskustan Juha Sipilä.

– Tulee varmaan pitkä ja jännittävä ilta, mutta katsotaan rauhassa, miten laskenta etenee. Olen ylpeä oman joukkueeni loppukiristä, kaikista ehdokkaista ja kampanjoista, Stubb muotoili tullessaan ensimmäisenä toimittajien haastatteluun.

Stubb muistuttaa, että paikat vaalipiireissä voivat olla todella tiukalla - ja että tarkastuslaskennan tekemiseen voi mennä monta päivää.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tulosilta Vaalit 2015 Stubb (1)

Sipilä muistuttaa, että kaikkia ääniä ei ole ennakkoäänistäkään vielä saatu laskettua.

– Voi mennä tipallekin, että riittääkö johto. Yleensä on käynytkin niin, että varsinaisen vaalipäivän äänillä me menemme alaspäin, Sipilä sanoo.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Sipilä ei kuitenkaan suostu vielä julistautumaan vaalivoittajaksi.

– Ehkä puoli kymmenen aikaan illalla, jos ero on lähellekään näin suuri kuin nyt, niin ehkä voi julistautua voittajaksi. Ennakkoäänilukema oli omien ennusteideni kärjessä. Kun on pessimisti, niin pessimisti pettyy harvoin, Sipilä sanailee.

Tulosilta Soini pikkuparlamentti

Perussuomalaisten Timo Soini ei vielä halua kommentoida ääniä, vaan odottaa äänten laskemista loppuun.

– Ennakkoäänistäkin on laskematta meille vahvaa Espoota ja Vantaata, eiköhän me tästä hilauduta vielä ylöspäin.

29198680 Vaalit 2015 tulosilta SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kuulee ennakkoäänten osuuden

Myöskään SDP:n Antti Rinne ei vielä kommentoi puolueen tulosta suuntaan tai toiseen. Pettyneen oloinen Rinne kuitenkin myöntää, että ennakkoäänten povaamilla luvuilla puolueelle olisi tulossa vaalitappio. 

– On vaaleja, joissa on ennakkoäänten jälkeen tultu parempaan tulokseen ja on vaaleja, joissa huonompi tulos varsinaisten äänten jälkeen. 

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

TWITTER

Tuoreimmat aiheesta

Vaalit 2015