Sipilä: Potkukirjaus valmistellaan syksyllä

Sipi
Lehtikuva
Julkaistu 05.06.2015 15:12

MTV UUTISET – STT

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo, että mitään perustuslain vastaista ei hallitusohjelman kirjauksista jää lopputulokseen.

Hänen mukaansa esimerkiksi kirjaus työsuhteen purkamisen edellytysten paikallisesta sopimisesta valmistellaan yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa kolmikannassa syksyllä.

Kirjausta kritisoitiin eilen perustuslain vastaiseksi, koska irtisanomiselle pitää olla lainsäädännöllisiä perusteita.

Sipilän mukaan kaikkien kirjausten lainmukaisuutta ei ollut tarkoituskaan tarkistaa vielä tässä vaiheessa, koska ne menevät yhteiseen valmisteluun.  

Tuoreimmat aiheesta

Sipilän hallitus