Sirkustaiteilija kokeili pelottavan näköistä temppua Ranskan alppimaisemissa.
Kokenut stunt-nainen Louise Lenoble harjoitteli viime viikolla Cirque Inextremiste -ryhmän esitystä varten Chamonix’n kaupungissa.
Videolle tallentunut uskomaton temppu näyttää, kuinka Lenoble yhtäkkiä sinkoaa 40 metrin korkeuteen.
Taiteilijan oikea jalka on tempussa sidottuna hänen takanaan kohoavaan kuumailmapalloon, joka tempaisee Lenoblen hyvin nopeasti ilmojen teille.
– Yleisön tavanomaisiin reaktioihin kuuluvat yleensä hämmästys ja järkytys. Temppu on suunniteltu näyttämään onnettomuudelta, joten moni saattaa ajatella, että jokin on mennyt tapahtumahetkellä pahasti pieleen, Lenoble kertoo.
Hänen mukaansa kyseinen temppu on ollut osana kansainvälisiä sirkusesityksiä jo vuosikymmenten ajan. Kyseessä oli kuitenkin vasta ensimmäinen kerta, kun Lenoble itse pääsi kokeilemaan näyttävää suoritusta.
Vuonna 1998 perustettu Cirque Inextremiste -ryhmän hurjiin temppuihin pääsee tutustumaan esimerkiksi YouTuben kautta.