Sirpa Kuoppamäki: Näin äitiys eroaa Suomessa ja Saksassa

Sirpa Kuoppamäki kertoo, että saksalaisten ja suomalaisten äitien erot ovat kaventuneet vuosien aikana. Kuvituskuva.Colourbox.com
Julkaistu 11.10.2012 15:00(Päivitetty 12.10.2012 08:42)

Sirpa ja Jukka Kuoppamäki ovat kasvattaneet seitsemää lastaan sekä Suomessa että Saksassa, jossa he ovat asuneet jo 35 vuotta. Suomessa Sirpa kävi töihin jo synnytyslaitoksella, Saksassa hän hoiti kuopusta kotona seitsemän vuotta.

Kun Sirpa Kuoppamäki synnytti neljännen lapsensa vuonna 1969, hän palasi äitiyslomalta töihin heti synnytyslaitoksella.

– Työskentelin tuolloin toimittajana. Olin yksin toimituksessa ja pomo lomalla, kun lapsi ilmoitti tulostaan kymmenen päivää ennen laskettua aikaa, Sirpa kertoo.

Tuore äiti soitti toimitustaloon heti synnytyksen loputtua.

– Sanoin, että "nyt kaikki materiaalit äkkiä tänne, lehti on pakko saada valmiiksi!".

– Juoksupoika odotti, kun naputtelin juttuja julkaisukuntoon – pakko se oli tehdä, jotta lehti pääsi painoon. Tiedän todellakin, millainen osa suomalaisella virkaäidillä oli tuohon aikaan, jolloin äitiysloma kesti vain kaksi kuukautta.

Suomessa äidit ovat perinteisesti olleet urasuuntautuneempia kuin Saksassa. Kuvituskuva.

Saksassa äiti kotona seitsemän vuotta

Kotiäitiyttä Sirpa ei ole kokenut kuin Saksassa syntyneen kuopuksensa kanssa.

– Saksalaisessa yhteiskunnassa ei oikein vieläkään kunnolla hyväksytä sitä, että äiti menee töihin ennen kuin lapset ovat vähintään lastentarhassa tai koulussa. Periaatteessa äidin pitäisi hoitaa lapsensa itse 7-vuotiaaksi asti – sen jälkeen mennään puolipäivätöihin, Sirpa kertoo.

Sirpa itse oli kuvitellut jatkavansa toimittajan töitä Saksaan muuton jälkeenkin. Työluvan saaminen osoittautui kuitenkin mahdottomaksi, sillä hän oli saapunut maahan perheenjäsenen ominaisuudessa eikä Suomi tuolloin kuulunut EU:hun.

– Niinpä minäkin hoidin kuopusta kotona 7-vuotiaaksi asti.

Äitiysloma hyvän pituinen

Suomalaisten ja saksalaisten naisten roolien erot ovat kaventuneet huomattavasti alkuajoista.

– Kun tulimme tänne vuonna 1977, nainen nähtiin kodin ja lasten hoitajana. Jotkut katoliset liittivät siihen vielä kirkon. Siinä oli naisen koko elämänpiiri.

– Suomalaiset naiset olivat tuolloin paljon emansipoituneempia. Suurin osa ei enää jäänyt lasten kanssa kotiin.

Nykyistä suomalaista äitiyslomaa Sirpa pitää hyvän pituisena.

Kuvituskuva.

– Mielestäni lasten kanssa pitäisi olla kotona vähintään vuoden ajan – ja jos haluaa, niin vaikka kaksi tai kolme.

– Jos halutaan, että maailmaan syntyy tulevaisuudessakin nuorta polvea, naisten pitää kuitenkin saada huolehtia myös omasta kehityksestään ja intresseistään huolimatta siitä, että he ovat äitejä.

Perhe jakautuu kahteen maahan

Sirpa ja Jukka asuvat edelleen Saksassa.

– Jos olisimme muuttaneet Suomeen, niin sen paikka olisi ollut viime kesänä Jukan lopetettua työt. Mutta koska lapsemme ovat jakautuneet Suomeen ja Saksaan, myös meidän on jakauduttava kahden maan välillä.

Suomessa käydään silti varsin usein.

– Tässä kuussa tulemme kaksikin kertaa. Kesäisin vietämme koko perheen kanssa aikaa mökillä.

– Nykyään on rahallisesti lähes sama asia, lentääkö Helsinkiin Düsseldorfista vai Kuopiosta, Sirpa sanoo.

Studio55.fi/Piia Simola

Suomalaisen musiikkilegendan rakkaustarina – Näin pysytään yhdessä yli 50 vuotta!

Sirpa Kuoppamäki: Lapset on hyvä hankkia nuorena

Yli 20 vuoden liiton tyly loppu: Mies vaihtoi nuorempaan

Asiantuntija: Tällaiset parit pysyvät yhdessä

Kumpi parempi – Salamarakastuminen vai hidas kiintyminen?

Avioero jättää miehen suurempaan pulaan

Nämä ovat parisuhteen eron merkkejä – Tunnistatko?

Omaishoitajuus voi rikkoa parisuhteen

Nainen, päästä irti tästä roolista: Mies haluaa naisen, ei äitiydelle eläjää

Kätilö: Nykyäidit lukevat liikaa kirjoja ja ovat uusavuttomia

Näin esiäitimme synnyttivät: Olisitko itse uskaltautunut samaan?

Näin elämä sujuu lestadiolaisperheessä: Sari on kahdeksan lapsen äiti

Nelosten äiti kertoo vauva-arjestaan: Nukuin jo ennen kun sain pääni tyynyyn

Nämä julkkikset ovat uskovaisia − tiesitkö kaikki?

86 vuotta naimisissa ollut pariskunta jakoi parisuhdeneuvoja Twitterissä – oletko samaa mieltä vinkeistä?

Kuvat: Colourbox.com

Tuoreimmat aiheesta

Studio55