Viime yönä Helsingin Laajasalossa paloi paikallisen palloseuran kioski.
Kioski kuului Laajasalon palloseuralle. Seuran toiminnanjohtaja Juha Tikander toteaa, että tuhopoltto herättää turhautumista ja pettymystä, mutta yllätys se ei ollut. Kioski on ollut ilkivallan kohteena viime vapusta lähtien.
Kioski on suhteellisen tuore, sillä se tuli seuran käyttöön viime vuoden keväällä. Seurassa oltiinkin positiivisen yllättyneitä, kun siihen ei ensimmäisenä vuotena kohdistunut vahinkoja tai ilkivaltaa.
Säännöllinen ilkivalta päättyi tuhopolttoon
Vapun jälkeen ilkivallasta tuli kuitenkin suhteellisen säännöllistä. Kioskin ikkunoita rikottiin, sen vieressä oli tehty jonkinlaisia polttoleikkejä ja penkki oli paiskattu sen laseista läpi.
– Jotenkin tänä kesänä on löydetty tällainen ajanviete, Tikander ihmettelee.
Ilkivalta vaikuttaa itsetarkoitukselliselta rikkomiselta. Kioskissa ei ollut mitään anastettavaa, ja sieltä ei ole tekojen yhteydessä viety omaisuutta.
– Olemme seurassa pohtineet, miksi joku tekee näin, Tikander sanoo.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Lue myös: Suomessa tehdään paljon ilkivaltaa autoihin – tällaiset vahingonteot käyvät kalliiksi
Uutta kioskia pohditaan jo
Päätelmä on, että taustalla on jonkinlaisia nuoria, mutta ei aivan lapsia: Teot ovat tapahtuneen keskellä yötä, ja esimerkiksi penkit ovat sen verran painavia, ettei niitä aivan pienimmät nuoret paisko.
Onnena onnettomuudessa Tikander pitää sitä, että kioski ei ole seuran toiminnan ydin. Hienosta kioskista on kuitenkin oltu tyytyväisiä. Sopuhintaan saatu vanha jäätelökioski oli muokattu seuran tarpeisiin.
Seuran sisällä onkin jo puhuttu, mistä saadaan uusi kioski toiminnan lisäksi.
– En haluaisi luovuttaa ilkivallan edessä.
Lue myös: Uutta tietoa Espoon tulipaloista – nuorin epäilty 11-vuotias
"Meillä meni vain kioski – ja usko nuorisoon"
Liikuntapaikoilla tapahtuvasta ilkivallasta tulee väistämättä mieleen toinen helsinkiläinen urheiluseuraan kohdistunut vahingonteko. Helsingin Oulunkylässä sijaitsevan IF Gnistanin kotistadion, Mustapekka-areena, tuhoutui tulipalossa heinäkuussa. Samassa yhteydessä paloivat myös pukuhuone- ja oheisharjoittelutilat, kutsuvierastilat ja seuran toimisto.
– Jos Gnistaniin vertaa, niin heillä meni kaikki, meillä meni vain kiska – ja usko nuorisoon, Tikander toppuuttelee vertailua.
Minkäänlaisesta urheilutoimintaan kohdistuvasta vandalismin yltymisestä ei hänen tietojensa mukaan ole kyse.
Lue myös: Tämä on tilanne Gnistanin stadionpalon tutkinnassa – ihmiset ilmoittaneet havainnoistaan polisiille: "Hankala paikka"
Toivoo poliisille vinkkejä tekijöistä
Nyt seurassa toivotaan, että joku olisi nähnyt lauantain ja sunnuntain välisenä yönä jotain ja osaisi vinkata asiasta virkavallalle niin, että tekijät saataisiin kiinni. Tikander toivoo, että tämä ehkäisi vastaavaa tulevaisuudessa. Hänen huolenaan on, että ilman puuttumista tuhovimma voi siirtyä vahingollisempiin kohteisiin, kuten päiväkoteihin, kouluihin tai alueen puukartanoihin.
Yleisemminkin Tikander toivoisi kaikkien ymmärtävän, että liikuntapaikat ovat olleet varsin avoimesti kaikkien käytössä, tuottaen iloa ja mukavuutta kaikille. Tihutyöt toimivat tätä vastaan.
– Kun tällainen jatkuu tarpeeksi kauan, niin voi olla, että se muuttuu, oli liikuntapaikka kaupungin tai seuran omistama, hän sanoo.
– Tällaisilla tempauksilla ei ole oikein mitään hyvää saavutettavaa.
Helsingin poliisilaitos kertoo, että tapausta tutkitaan tässä vaiheessa vahingontekona. Sieltä kerrotaan, että erilaisia vahingontekoa, kuten bussipysäkin rikkomisia tai seinien töhrimisiä tulee poliisin tietoon jos ei päivittäin niin ainakin viikoittain. Tuhopolttotyyppisetkään teot eivät ole täysin harvinaisia, mutta niitä on tällaisia yleisempiä tekomuotoja vähemmän, ehkä kuukausittain.