Suomalaiset golfklubit ovat joutuneet aivan uudenlaisen ongelman eteen. Klubirakennuksiin on murtauduttu ympäri maata. Viimeksi kohteeksi on joutunut satakuntalaisia golfkenttiä.
Golfklubin edustalla kuljeskelee epämääräisiä hahmoja yöllä, vaikka ovet ovat sulkeutuneet jo tunteja sitten. Valvontakamerasta näkyy, miten vierailijat tunkeutuvat sisään caddiemasterin tiloihin ja klubin toimistoon.
Nyt ei ole kyse siitä, että pelihimo olisi iskenyt keskellä yötä ja pakottanut kentälle. Tarkoituksena on viedä toisten omaisuutta omiin tarkoituksiin.
Suomalaisia golfklubeja on ravistuttanut viime aikoina poikkeuksellinen ryöstöaalto. Viimeksi , että pitkäkyntiset olivat tehneet pahojaan Yyteri Golfissa, Nakkila Golfissa ja Rauma Golfissa.
Yyteri Golfissa varkaat saivat saaliikseen rahaa. Golfpisteen jutun mukaan Nakkilassa käteen oli jäänyt kolikoita. Lisäksi paikkoja oli rikottu.
Varkaat ovat ehtineet Suomen moneen kolkkaan. Esimerkiksi kesäkuussa kohteena olivat Mikkeli Golfin tilat. Eteläkarjalaiset golfklubit saivat osansa jo viime syksynä.
Tarinagolfissa varkailla kävi työtapaturma, sillä he iskivät paikalle, kun seura oli järjestämässä 24hgolf-tempauksen.
Suomen Golfliiton kenttäasiantuntija Jari Koivusalo harmittelee, että murrot teettävät ylimääräistä työtä kesken kiivaimman pelisesongin.
– Saaliit ovat jääneet aika pieniksi, mutta tietysti kaikki rahanmeno on huono asia. Nämä tapaukset haittaavat normaalin pelitoiminnan pyörittämistä, Koivusalo sanoi.
"Uudenlainen ilmiö"
Yyterin ja Nakkilan tapauksien tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari kertoi MTV Urheilulle, että murtojen tutkinta on vielä alkuvaiheessa.
– Vastaavia tapauksia on ollut muuallakin Suomessa. Tämä on aivan uudenlainen ilmiö, että kohteeksi on valikoitunut näin iso määrä golfkerhoja, Salonsaari sanoi.
Salonsaari ei ottanut tutkinnan tässä vaiheessa kantaa tekijöiden mahdolliseen kansallisuuteen tai siihen, että onko kyseessä järjestelmällinen, rikosliigan operoima toiminta.
Varkaat eivät olleet kiinnostuneet alkoholista tai esineistä. Eikä joukossa ilmeisesti ole intohimoisia golfaajiakaan, sillä pro shopin tuotteet oli jätetty rauhaan.
– Näyttäisi siltä, että varkaat olivat halunneet rahaa, Salonsaari sanoi.
(Juttu jatkuu kuvan alta)
"He tiesivät mitä tekivät"
Rauman tapauksessa oli jo Hollywood-sarjan henkeä, kun varkaat olivat raahanneet kassakaapin ovelle. Vartija saapui kuitenkin paikalle, ja vorot pakenivat paikalta. Koiratkin päästettiin irti, mutta murtomiehiä ei löytynyt Pomppusten kentän lähimaastosta.
Rauma Golfin toiminnanjohtaja Joni Ylen kuvaili toimintaa ammattimaiseksi. Hänen mielestään ryöstöjen aikajana antaa viitteitä, että kyseessä olisi sama porukka.
– He tiesivät mitä tekivät. Eivät varkaat olleet mitään paikallisia pirimiehiä kulmilta, Ylen sanoi.
– Ei mikään paikka ole enää näköjään turvassa. Ahneudella ei ole mitään rajaa.
Varkaat saattavat olla kiinnostuneita golfkerhoihin murtautumisesta niiden syrjäisen sijanninnin takia. Rauman kenttä sijaitsee melko lähellä keskustaa, viitisen kilometriä torilta.
– Paikalliselle vartiointifirmalle kiitosta siitä, että he olivat paikalla jo kymmenessä minuutissa.
Rauma Golfin väki reagoi nopeasti ryöstöön ja vaihtoi liiketunnistimet tehokkaampaan malliin.
– Positiivista tässä on se, ettemme tämän jälkeen elä enää missään pilvilinnoissa. Turvallisuuteen pitää panostaa entistä enemmän.