Siuntion taposta syytetty mies kertoi poliisille kuulusteluissa yksityiskohtaisesti noin 30-vuotiaseen tyttöystäväänsä kohdistamastaan kuolettavasta väkivallasta. Tekoaan hän sanoo katuvansa.
Ensimmäisissä kuulusteluissa mies oli kiistänyt liittyvänsä naisen katoamiseen mitenkään, mutta lopulta hän kertoi mistä ruumiin löytää. Hän myös kertoi, mitä kohtalokkaana päivänä tapahtui.
Mies kertoi, että taustalla oli riita, jonka syy on tutkinnassa jäänyt epäselväksi. Mies itse kertoi, ettei muista riidasta tai sen syystä juuri mitään. Riitaa seurasi väkivalta.
– Hakkasin ihan hulluna [uhria] ja potkin myös, mies kertoi.
– Kaikki lyönnit olivat kovia lyöntejä ja muistan, että veri lensi.
Lue myös: Miehelle vaaditaan kymmenen vuoden vankeutta Siuntion henkirikoksesta – Syyttäjä: Hakkasi ja potki naisystävänsä kuoliaaksi ja vei ruumiin viikon kuluttua metsään
Syytti huumetta käytöksestään
Hän kertoo, että hänen käytöksensä taustalla oli Alfa-PVP-huumausaineen käyttö, jonka seurauksena hän oli todella kiihtynyt ja vainoharhainen.
– Olin kaman käytön vuoksi ihan toisessa olotilassa, psykoosissa. En edes tajunnut, että se henkilö, jonka kanssa tappelin, oli [uhri].
– Kaikki väkivaltarikokseni olen tehnyt Alfa-PVP:n vaikutuksen alaisena. Siitä tulee jumalattoman äkkipikaiseksi ja impulsiiviseksi. Lisäksi siitä tulee vainoharhaiseksi. Sellaisiin henkilöihin, joilla on taipumusta aggressiiviseen käytökseen, se vaikuttaa niin että tulee vielä enemmän aggressiiviseksi. Näin tapahtuu myös minulle, hän kertoi.
10:24
Ruumis lojui lattialla viikon
Vasta uhrin mentyä tajuttomaksi oli miehen pää hänen kertomansa mukaan selvinnyt ja hän ymmärsi, kuka uhri oli. Miehen mukaan hän ajatteli naisen tokeentuvan ja lähti siksi aikaa itse pois kotoa. Palatessaan takaisin aamuyöllä hän kuitenkin totesi uhrin kuolleeksi.
– Laitoin [uhrin] päälle peiton, kun totesin hänen olevan kuollut. Laitoin peiton hänen päälleen, koska en halunnut häntä siinä kuolleena nähdä.
Uhri oli noin viikon kuolleena asunnossa, minä aikana mies kertoi käyneensä asunnossa ehkä viidesti. Valtaosan ajasta hän kertoo viettäneensä aikaa muualla. Uhrin alettua haista hän päätti siirtää uhrin muualle.
–Minun piti tehdä se [uhrin] siirto jo aikaisemmin, mutta tipahdin siinä huumeluukkuun. Tipahdin sinne luukkuun, jotta voisin unohtaa koko asian ja tapahtuneen, tämä ei kuitenkaan onnistunut.
Vei ruumiin metsään
Mies kertoi laittaneensa ruumiin piiloon kahdella 200 litran jätesäkillä ja vetäneensä säkeissä olevan ruumiin asunnon ulkopuolella olevat portaat alas ja sisään autoon.
Autolla hän lähti ajelemaan ja etsimään sopivaa kätköpaikkaa. Lopulta mies löysi sopivanoloisen metsätien Somerolta, jota pitkin hän vei ruumiin piiloon ”pöpelikköön”. Ruumista ei peitelty tai kätketty kummemmin.
Miehen paljastettua poliisille kätköpaikan, löysi poliisi uhrin lumen peitossa niin, että uhrin oikea jalkaterä näkyi lumesta. Vatsallaan oleva vainaja oli osittain puuterilumen ja osittain jäätyneen lumen peittämänä.
Poliisin kysyessä kuulusteluissa paikan valinnasta ei mies antanut sille ihmeempää selitystä.
– Koska se oli syrjäinen paikka, enkä jaksanut etsiä. Halusin vain päästä siitä ruumiista eroon.
Ruumiin hän kertoo piilottaneensa, koska halusi olla vielä jonkin aikaa vapaana.
Lue myös: Poliisin epäilys oli oikea: Siuntiossa epäillyn henkirikoksen uhriksi joutuneen ihmisen ruumis löytyi
”Hengenmenetys tapahtui vahingossa”
Kuulusteluissa hän ilmaisi pahoittelunsa uhrin vanhemmille teostaan. Hän sanoi katuvansa tekoaan.
– Surettaa ja kaduttaa. Miksi piti päästä käymään näin. Kaduttaa todella paljon tämä asia.
Mies katsoi, ettei syyllistynyt tappoon hakattuaan naisen kuoliaaksi.
– Mielestäni olen syyllistynyt pahoinpitelyyn ja kuolemantuottamukseen. Minulla ei ole ollut tarkoitusta tappaa [naista]. Tämä hengenmenetys tapahtui vahingossa.
Syyttäjä vaatii 60-vuotiaalle miehelle vähintään kymmenen vuoden vankeutta taposta ja hautarauhan rikkomisesta.