SM-liiga menossa jäihin – kiekkopomo myöntää tilanteen: "Ei tarvitse hirveän iso ennustaja olla"

1.03978246
Markku Hyttinen / AOP
Julkaistu 01.12.2020 17:36
Toimittajan kuva

Juhana Nyman

juhana.nyman@mtv.fi

Jääkiekon SM-liigan pelit ovat menossa ainakin jouluun saakka kestävälle tauolle. SM-liigan hallituksen puheenjohtaja Heikki Hiltunen kertoo MTV Urheilulle, että SM-liigan hallitus päättää asiasta lähipäivinä.

Alueelliset koronarajoitukset ovat keskeyttäneet yleisötilaisuudet eri puolilla maata. SM-liiga-seuroista HIFK, Pelicans, Ilves, Tappara, HPK, KooKoo, Kärpät, Jukurit ja KalPa ovat jo siirtäneet joulukuun kotiotteluitansa. Tiistaina uusista yleisötilaisuuksiin vaikuttavista koronarajoituksista on uutisoitu myös Varsinais-Suomen alueella sekä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueella. Myös Etelä-Karjalaan on tulossa rajoituksia.

– Ei tarvitse hirveän iso ennustaja olla sanoessaan, että kolmen viikon tauko minimissään tulee, Hiltunen sanoo MTV Urheilulle.

– Kaikki päätökset, mitä alueilta on tullut siitä, että yleisörajoitukset tulevat voimaan, johtavat siihen, että parhaillaan Liigan toimistolla tehdään töitä jatko-ohjelman osalta. Näyttää siltä, että ennen joulua ei pystytä järjestämään otteluita.

Tällä hetkellä ennen joulua viimeiset sarjan kalenteriin merkityt ottelut ovat 19. joulukuuta ohjelmassa olevat Pelicans–Lukko ja Sport–HIFK. Joulutauon jälkeen sarja jatkuu taas 26. joulukuuta.

Päätöksen sarjan asettamisesta tauolle tekee SM-liigan hallitus. Tiistaina kello 17 liigahallitusta ei Hiltusen mukaan vielä ollut kutsuttu koolle. Päätös sarjan tauolle jäämisestä tehtäneen tiistai-illan tai huomisen aikana. 

– Joko tämän päivän tai huomisen aikana. Heti, kun meillä on faktat käsissä.

SM-liigassa on tiistaina ohjelmassa kaksi ottelua, kun Lukko kohtaa HIFK:n ja Sport Tapparan. Nämä ottelut pelataan Hiltusen mukaan normaalisti. Keskiviikon Ässien ja KooKoon sekä Jukurien ja JYPin ottelut pelataan, jos ohjeistukset sen sallivat.

Vähintään kolmen viikon tauko SM-liiga-otteluissa tarkoittaa sitä, että sarja venyy pitkälle kevääseen.  

– Edelleen lähdetään siitä, että tyhjille katsomoille ei pelata. Runkosarja pyritään pelaamaan täysimääräisenä ja play offsit pyritään pelaamana täysmääräisenä. Joudumme jatkamaan kautta vähintään toukokuun loppuun saakka.

Jos ottelutauko venyy pidemmäksi, typistetään otteluohjelmaa ensin pudotuspeleistä. Runkosarja pyritään joka tapauksessa pelaamaan täysimääräisenä.

– Koko ajan on lähdetty siitä, että turvallisuus ja vastuullisuus edellä mennään. Kaikki haluaisivat pelata ja toivovat, että pystyttäisiin pelaamaan, mutta tämän mukaan pitää toimia.

Tuoreimmat aiheesta

Liiga