SM-liiga-ottelun tapahtumista tehtiin rikosilmoitus

1:30imgPaukkupommien räjähdys Lukko-TPS-ottelussa tallentui C Moren lähetykseen.Elmeri Elo / All Over Press
Julkaistu 14.03.2022 13:23

MTV URHEILU

Raumalla viime lauantaina pelattu SM-liigan ottelu on poikinut rikosilmoituksen Lounais-Suomen poliisilaitokselle. Ottelun avauserässä vierasjoukkueen katsomosta heitettiin käytävälle kaksi paukkupommia.

Poliisi selvittää lauantain Lukko–TPS-otteun tapahtumia. Poliisin mukaan ottelun ensimmäisen erän aikana Rauman jäähallissa räjähti kaksi paukkupommia, jotka heitettiin vierasjoukkueen fanikatsomosta hallin käytävälle.

Poliisi on kirjannut tapauksesta rikosilmoituksen nimikkeellä varomaton käsittely. Selkoa tapahtumista pyritään saamaan tallenteiden avulla. Poliisi myös pyytää paikalla olleilta havaintoja tapahtuneesta.

Aiemmin uutisoitiin, että järjestysmiehet olisivat taluttaneet tapahtuneen jälkeen yhden miehen ulos hallista.

Poliisin mukaan paukkupommeista lähteneet räjähdysäänet olivat voimakkaita, ja lukuisia ihmisiä oli räjähdysten välittömässä läheisyydessä. Poliisin tiedossa ei kuitenkaan ole, että joku olisi vahingoittunut tilanteessa.

Paukkupommien räjähdys tallentui myös C Moren ottelulähetykseen. Voit katsoa ja kuunnella tilanteen pääkuvan videolta.

Tuoreimmat aiheesta

Liiga