SM-liigan kaksinkertainen maalikuningas siirtymässä Jokereihin

Olli Palola (2)
Olli Palola paukutti runkosarjassa 29 osumaa ja voitti toistamiseen SM-liigan maalikuninkuuden.Jari Pekkarinen / All Over Press
Julkaistu 14.03.2015 13:59
Toimittajan kuva

Timo Innanen

timo.innanen@mtv.fi

@TInnanen

Jääkiekon SM-liigan runkosarjan maalipörssin toista kertaa peräkkäin voittanut Olli Palola on siirtymässä MTV Sportin tietojen mukaan ensi kaudeksi KHL-seura Jokereiden riveihin.

Tiettävästi 26-vuotiaan Tappara-tähden ja KHL:ssä pelaavan helsinkiläisjoukkueen välinen sopimus on määrä allekirjoittaa kauden päätteeksi. Käytännössä asiat on kuitenkin jo sovittu.

Palola nousi viime kaudella tehokkaiden peliesityksiensä ansiosta kotoisen liigan eliittipelaajien joukkoon. Maaliahne laitahyökkääjä edusti viime keväänä myös Leijonia menestyksekkäästi Valko-Venäjällä pelatuissa MM-kisoissa, joista Erkka Westerlundin miehistö toi tuliaisina hopeamitalit. 

Palola esiintyi Minskissä vakuuttavasti ja viimeisteli muun muassa finaaliottelussa Venäjää vastaan yhden osuman.

Keuruun Pallon kasvatti pyysi ennen kuluvan liigakauden alkua tamperelaisseuralta palkankorotusta sopimukseensa, mutta kiistelty Tappara-pomo Mikko Leinonen ei taipunut avainpelaajan tahtoon.

Kovan työmoraalin omaava Tappara-tykki on pelannut lievästä tyytymättömyydestään huolimatta kirvesrintojen riveissä toistamiseen mainion sesongin. Palola viimeisteli runkosarjassa kaikkiaan 29 maalia ja antoi 20 maaliin johtanutta syöttöä.

Artikkelia muokattu kello 14.48: Palola keräsi runkosarjassa 20 syöttöpistettä.

Tuoreimmat aiheesta

KHL