SM-liigan finaalisarja heräsi perjantain henkiin uudella tavalla. Tappara kaatoi kotonaan HIFK:n 3-0 ja tasoitti voitot 2-2:een. Viides koitos pelataan lauantaina Helsingissä, kun edellisen kamppailun loppumisesta on aikaa alle 20 tuntia.
HIFK ei löytänyt perjantaina keinoja Tappara-vahti Tomi Karhusen ohittamiseksi. Paikkoja kyllä oli, mutta viimeistely ei ollut parasta mahdollista ja toisaalta Karhunen oli upeassa vedossa. HIFK antoi paikoitellen todella kovaa painetta Tapparan päädyssä ja vastustaja onnistui ajoittain puhkomaan HIFK:n paineen. Omassa päädyssä HIFK hävisi kaksinkamppailuja liikaa. Maalittomuus ja tappioasema toivat turhautumista HIFK-leiriin. Tomas Zaborsky on pelikiellossa, kun miehen maila osui Tappara-kapteeni Jukka Peltolaa silmään. Pakistoon nousee lauantaina mukaan Daniel Grillfors.
Tappara oli eilen aivan erilaisessa iskussa kuin aiemmissa finaaliotteluissa. Joukkue huokui taistelutahtoa alusta alkaen ja se janosi voittoa enemmän. Lopulta Tappara otti täysin ansaitun voiton hyvällä ja jämäkällä pelillä. Fyysisesti Tappara oli selvästi HIFK:ta kovempi. Uusittu ykkösketju oli iskussa Patrik Laineen, Jani Lajusen ja Kristian Kuuselan onnistuessa maalinteossa. Se pelasi paljon HIFK:n ykkössketjua vastaan ja sai pidettyä sen pihdeissä melko hyvin. Ikävä takaisku oli kippari Peltolan loukkaantuminen. Aiemmissa Helsingin otteluissa Tappara on ollut alistunut, mutta lauantaina askissa nähdään varmasti erilainen joukkue.
Seuraa häntä: Tomi Tuomisto, HIFK
HIFK:n ketjut ovat menneet uusiksi Zaborskyn poissaolon myötä. Perjantaina erittäin pirteästi pelannut Tuomisto on nostettu nelosvitjasta kakkosketjuun. Uusitussa ketjussa Tuomiston rinnalla pelaavat Mika Partanen ja Roope Hintz. Isokokoinen Tuomisto suojaa kiekkoa hyvin ja on vahva kulmaväännöissä. Tänään hänellä on upea paikka näyttää osaamistaan.
HIFK-Tappara - voiton avain, voitot 2-2
HIFK ei pelannut eilen huonosti. Se pelasi kelpo pelin, mutta Tappara oli vain vahvempi. Nyt momentum on tietyssä mielessä Tapparan puolella. Aiemmat pelit Helsingissä ovat tosin olleet HIFK:n yksipuolista näytöstä, joten vierailla on paljon todistettavaa. Tapparan on kaivettava voitto Helsingistä, mikäli se aikoo nostella Kanada-maljaa. Perjantain ottelussa tuomareilla ei ollut linjaa lainkaan. Kaukalossa sai kahvata, estää ja jakaa poikittaisia mailoja niin paljon kuin halusi. Paikoitellen peli oli hirvittävän näköistä. Suotavaa olisi, että peli pidettäisiin siistimpänä.
MTV Sport-tulosveikkaus: Haiskahtaa vierasvoitolta: 1-2.