SM-liigasensaatio Max Lindroth teki taikojaan – yksi temppu oli liikaa, tuomareilta kova päätös

TPS:n Max Lindroth tekee taikoja, viimeinen liike on kuitenkin liikaa ja osuma hylkäykseen 4:23
TPS:n Max Lindroth tekee taikoja, viimeinen liike on kuitenkin liikaa ja osuma hylkäykseen

TPS:n ruotsalaispuolustaja Max Lindroth väläytteli jälleen taitojaan lauantain liigakierroksen ottelussa Kärppiä vastaan.

Lindroth tempaisi jäätävän soolon ottelun avauserässä, kun hän kiemurteli kolmen Kärppä-pelaajan läpi maalintekopaikkaan. Kiekko pomppasi nuottaan, minkä jälkeen ottelun päätuomarit vetäytyivät nopeasti videoiden pariin.

Hidastuskuvissa näytti siltä, että Lindroth olisi potkaissut kiekon maaliin. Kaikista suurin haittatekijä löytyi kuitenkin siltä hetkeltä, kun Lindroth ajoi maalille. Ruotsalaishyökkääjän maila osui Kärppien maalivahtia Niclas Westerholmia päähän.

Ja hylkäyshän sieltä tuli.

Video tilanteesta näkyy jutun yläreunasta.

Lindroth, 28, on aloittanut kauden jäätävästi. Ennen lauantain kierrosta Lindroth oli nakuttanut kahdeksaan otteluun tehot 7+5=12.

Kärpät siirtyi toisessa erässä 2–0-johtoon, kun Josh Melnick ja Austin Rueschhoff heiluttivat maaliverkkoja isäntien hyväksi.

Lue myös:

    Uusimmat