Pelicansin ja Jukurien kohtaavat play out -sarjan kolmannessa ottelussa Lahdessa. Ottelun avauserä oli täynnä tapahtumia.
Lauantaina jatkoaikavoitolla sarjan tasoittanut Jukurit aloitti ottelun tehokkaasti, kun Topias Hynninen osui ylivoimalla jo ottelun kolmannella minuutilla.
Erän puolivälissä mikkeliläiset pääsivät kahden miehen ylivoimalle, kun Pelicansin Konsta Hirvonen ja Hampus Falk ottivat rangaistukset reilun 40 sekunnin välein. Jukurit käytti etsikkoaikansa. Peter Abbandonato napautti komean kuvion päätteeksi kiekon ohi Patrik Bartosakin.
Voit katsoa maalin pääkuvan paikalla olevalta videolta.
Hetkeä myöhemmin Pelicans pääsi sekin kokeilemaan kahden miehen ylivoimalla, kun Aleks Haatanen ja Severi Immonen istuivat rangaistusaitiossa. Onnistuminen tuli 14 minuutin kohdalla. Leevi Tukiainen pamautti kiekon verkkoon.
Ottelun avauerässä jaettiin peräti yhdeksän kahden minuutin rangaistusta, eli yhteensä 18 minuutin verran.
Erän viimeisen rangaistuksen otti Pelicansin Johannes Johannesen, ja Jukurit käytti tilanteen hyväkseen. Haatanen vei Jukurit jo 3–1-johtoon reilu minuutti ennen summeria.
Erään mahtui kuitenkin vielä lisää tapahtumia. Pelicansin Lars Bryggman laukoi taukotilanteeksi 3–2 vain 39 sekuntia ennen erätaukoa.
Erän tehomies oli Abbandonato, joka keräsi pisteet1+2.
Play out -sarja on ennen tiistain ottelua tasatilanteessa 1–1. Voittoon tarvitaan neljä otteluvoittoa. Häviäjän matka jatkuu liigakarsintaan.