SM-liigassa rajujen panosten ilta – yllättäjän usko jo kovilla: "Löytävät kuitenkin tavan voittaa"

1:23img
Tähän huipentui Tapparan kiri lauantaina: Oiva Keskinen käynnisti tamperelaisten juhlat.
Julkaistu 09.04.2024 07:20

Antti Rämänen / Matti Nyrhinen

Jääkiekon SM-liigan molemmissa välieräsarjoissa kotiedun saaneet joukkueet ovat kahden pelin jälkeen otteluvoitoissa jo 2–0-johdossa. Tappara ja Pelicans eivät silti ole päässeet KalPasta ja Kärpistä helpolla.

Molemmat otteluparit jatkuvat tiistaina sarjaa johtavan joukkueen kotikentällä. Varsinkin KalPalla on itseluottamuksessaan keräilemistä menetettyään lauantaina kotonaan kahden maalin johdon 4–5-tappioksi Tapparaa vastaan. Kaikki tapahtui viiden viimeisen minuutin aikana.

Kovalla itseluottamuksella jyräävän Tapparan horjuttaminen tästä tilanteesta on erittäin hankalaa, mutta MTV Urheilun asiantuntijat Sami Lepistö ja Ari Vallin antavat kuopiolaisille vielä mahdollisuudet kääntää sarjan edukseen.

– Pelattu sarja ei missään nimessä vielä ole, Lepistö sanoo.

– Totta kai peli oli KalPalla ihan hallussa, ja voittamalla kotiottelun sarja olisi ollut 1–1, ja nyt se on 2–0, kun lähdetään taas Tampereelle pelaamaan. Kun tuon tason joukkueelle vähän antaa siimaa ja momentumin päälle, niin siellä on kuitenkin kokeneita voittaneita jätkiä paljon, Lepistö toteaa Tapparasta.

LUE MYÖS: Poliisilta raju reagointi SM-liigavälierän päätyttyä – näin Kärpistä kommentoidaan tapahtumia

10:16img

Tappara teki sensaatiomaisen nousun voittoon Kuopiossa pelatun ottelun viimeisen viiden minuutin aikana.

KalPan vauhdikas pelaaminen hurmasi yleisöä jo puolivälieräsarjassa Ilvestä vastaan. Meno tuntuisi riittävän pelien hallitsemiseen myös Tapparaa vastaan.

– Siellä on hyviä syöttöketjuja ja hyökkäyspeli on ollut kokonaisvaltaista. Siellä on ollut liikettä ja se on ollut raikasta ja kauniin näköistä, Lepistö kehuu.

Miksi Tappara sitten pystyy kääntämään tiukat pelit niin vahvasti edukseen, vaikka koko kauden sen luomien maalipaikkojen määrä ja vaatimaton kiekonhallinta ovat enemmänkin puhuneet pudotuspeleissä koittavista ongelmista?

– Kyllä se kertoo heidän voittamisen kulttuuristaan ja että siellä uskotaan tekemiseen, Vallin sanoo.

– Sitten kuitenkin he löytävät sen tavan voittaa ja tehdä maaleja. Tappara on ollut todella tehokas maalipaikoissaan. Silloin kun pitää maali tehdä, niin Tappara sen tekee. Pitää sanoa, että kova on joukkue.

Kärppien yksilöiden noustava esiin

Toisessa välieräsarjassa Pelicans otti pelin haltuunsa nopeasti myös Oulun Raksilassa, mutta Kärppien kirin ansiosta taululla oli lopussa pelitapahtumia tasaisempi 3–5-lopputulos. Maanantaina Pelicansilla on mahdollisuus antaa jo kolmas isku oululaisille.

– Pelicans on ollut pikkuisen kiekollisessa pelissä edellä eikä heille tule sellaisia ”ohhoh”-maaleja omiin kuin Kärpillä. Tuon verran Pelicans on ollut parempi, Vallin pohtii maalin ja kahden maalin erolla päättyneitä otteluita.

Lahtelaisilla on kuitenkin vastassa erittäin kokeneita pelimiehiä, joilla on myös rutkasti muistikuvia pudotuspelisarjojen voittamisesta. Vallin näkee Kärpiltä puuttuvan lähinnä rentoutta ja itseluottamusta, jonka Pelicans on onnistunut kaivamaan voimavarakseen.

LUE MYÖS: Ruma totuus SM-liigajätti Kärpistä on tullut ilmi – Petteri Sihvonen: "Ihme, että ovat tässä sakissa"

5:30img

Pelicans sai salama-alun Oulussa pelattuun toiseen osaotteluun.

Nyt Kärpiltä kaivattaisiin esiin yksilöitä, joiden tekojen kautta sarjat ovat käännettävissä.

Joona Kemppainen oli pistepörssin kärkeä, kun Kärpät muutama vuosi sitten voitti mestaruuden. Julius Junttilalla on Jari Kurri -palkintoa takan reunuksella. Ja Atte Ohtamaa kapteenina, että kyllä sieltä löytyy voittosarjoista kokemusta. 

– Kärppien pitää omaa kiekollista peliään parantaa ja hyökätä vähän monipuolisemmin. Pelicans on hyvä joukkue ja he pystyvät pitämään huolta kiekosta aina. Siihen on Kärppien löydettävä jotain lääkkeitä karvaus- ja riistopeliin ja hyökkäyksenestopeliin, Vallin linjaa.

Tuoreimmat aiheesta

Liiga