Judd Trump kaatoi Mark Williamsin dramaattisesti erin 10–9 ensi kertaan pelatun Saudi Arabia Masters -suurturnauksen finaalissa lauantaina. Trump sai voitostaan puoli miljoonaa puntaa eli noin 592 000 euroa.
Ottelu näytti jo menevän katkaisuerässä Williamsille, mutta walesilainen jätti vielä oven auki Trumpille lyötyään punaisen pallon ohi. Lyöntisarja jäi 62 pisteeseen.
Trump onnistui vastoin odotuksia lyömään tauluun 72 pisteen sarjan, mikä varmisti voiton englantilaistähdelle. Williamskin hämmästeli lopetusta.
– Tämä vain osoittaa, millainen mestari hän on. Olipahan aikamoinen breikki viimeiseen erään.
– Panoksena puoli miljoonaa puntaa, 62 pistettä perässä ja kaksi punaista palloa vaikeasti pöydällä. Mitä tuohon voi sanoa? Williams kommentoi BBC:n mukaan.
LUE MYÖS: Snookerin maailmanmestari käsittämättömään suoritukseen kolmessa eri lajissa – "Kukaan muu ei pystyne siihen"
Trump kertoi olleensa valmis varaamaan lentoja Englantiin, kun Williams johti ottelua 4–0.
– Olen sokissa. Mark oli paljon parempi pelaaja. Löysin vain jotain lopussa.
– Lopetin hengittämisen viimeisen viiden minuutin ajaksi, mutta selviydyin voittajaksi, maailmanlistan ykköspaikkaansa komeasti pönkittänyt Trump iloitsi.
Trump on voittanut alkukauden 16 ottelustaan 15. Rankingturnaustitteleitä hänellä on nyt kasassa 29, mikä takaa hänelle nelossijan kaikkien aikojen listalla. Edellä ovat enää Ronnie O'Sullivan, Stephen Hendry ja John Higgins.
Williams sai kakkospaikastaan 200 000 punnan eli noin 237 000 euron korvauksen. Ensimmäinen Saudi-Arabiassa pelattu rankingturnaus oli palkintoarvoltaan lajihistorian suurin, jos MM-kisoja ei huomioida.