Snookerkauden suurin pommi! Tähtipelaaja suli valtavasta johdosta tappioon tuntemattomalle veteraanille

16.1.28234315
Ding Junhui viime kevään MM-kisoissa. imago/Xinhua/ All Over Press
Julkaistu 28.11.2017 21:43
Toimittajan kuva
Ossi Karvonen

ossi.karvonen@mtv.fi

@ossikarvonen

Kiinan snookersuuruus Ding Junhui koki valtavan järkytyksen UK Championship -turnauksen avauskierroksella tiistaina, kun hän taipui 5-6-lukemin irlantilaiselle Leo Fernandezille.

Ottelu näytti päättyvän ennakkokaavailujen mukaisesti, kun Ding meni 5-1-johtoon 87 pisteen sarjalla. Tämän jälkeen nähtiin kuitenkin kuluvan snookerkauden suurin käänne: Fernandez voitti viisi erää putkeen ja nappasi ottelun nimiinsä.

– Tämä oli urani suurin voitto. Kun olin 1-5-tappiolla, ajattelin vain joutuvani ottamaan junan kotiin, vaikka en ollut pelannut huonosti. On uskomaton tunne voittaa Dingin tasoinen pelaaja, Fernandez kommentoi BBC:n mukaan.

Herrojen yleisestä tasoerosta kertoo kaiken se, että Ding on maailmanlistalla kolmantena, Fernandez sijalla 130. Fernandez tunnetaankin ehkä parhaiten pelikiellostaan, jonka hän sai järjesteltyään vetokohdetta MM-karsinnoissa keväällä 2016.

Hän vapautui pannasta elokuussa 2017, mutta 41-vuotias Fernandez ei ollut voittanut ennen tiistaita yhtäkään neljästä ottelustaan tällä kaudella ja palkintorahasarake näytti nollaa. Hän on edennyt 22-vuotisella urallaan vain kahdesti toista kierrosta pidemmälle rankingturnauksessa.

Ding, 30, on voittanut urallaan 13 ranking-turnausta. UK Championshipin hän on vallannut kahdesti.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu