Snookertähti O'Sullivan murskaava Masters-finaalissa – "Toivon hänen lopettavan"

Ronnie O'Sullivan
Ronnie O'Sullivan voitti Mastersin jo kuudennen kerran urallaan. Ensimmäinen voitto tuli jo vuonna 1995.2016 Getty Images
Julkaistu 17.01.2016 22:25
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Snookerin supertähti Ronnie O'Sullivan saavutti jälleen yhden historiallisen merkkipaalun sunnuntaina.

O'Sullivan järjesti huikean esityksen Masters-turnauksen finaalissa Barry Hawkinsia vastaan. O'Sullivan murskasi Hawkinsin 10-1 ja voitti turnauksen jo kuudennen kerran urallaan. Aiemmin vastaavaan saavutukseen on pystynyt vain Stephen Hendry.

Hawkins oli täysin nöyryytetty murskatappiosta.

- Toivon, että hän lopettaisi, Hawkins vitsaili O'Sullivanin suuntaan.

O’Sullivan piti viime vuoden MM-kisojen jälkeen kahdeksan kuukauden tauon ammattilaissnookerista. Joulukuussa O'Sullivan osallistui German Mastersin karsintaan, mutta putosi toisella kierroksella. Mastersissa nähtiin kuitenkin tuttua O’Sullivania - hän päihitti Hawkinsin lisäksi turnauksessa Mark Williamsin, Mark Selbyn ja Stuart Binghamin.

- En yleensä ole yllättynyt turnausvoitosta, mutta nyt olen yllättynyt voittaessani turnauksen kahdeksan kuukauden tauon jälkeen, O'Sullivan sanoi voittohaastattelussa.

O'Sullivan lupasi, että hän on keväällä mukana Sheffieldin MM-turnauksessa.

- Tämä turnaus kesti vain viikon, mutta on melkoista puurtamista säilyttää fokus 17 päivän ajan MM-kisoissa. Aika näyttää, miten siinä käy, O'Sullivan sanoi ja sai raikuvat aplodit yleisöltä.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu