Sofi Oksasen kustannusriita oikeudessa: Vaatimus putosi 800 000 euroon

Sofi Oksanen on tienaavin naiskirjailija.
Julkaistu 11.05.2015 11:37
Toimittajan kuva

Päivi Hannula

paivi.hannula@mtv.fi

@paivihannula

Pohjoismainen Bazar-kustantamoryhmä vaatii kirjailija Sofi Oksaselta noin 800 000 euron korvauksia väitetyistä sopimusrikkomuksista.

Kustantaja alensi alkuperäistä korvausvaatimustaan tänään Helsingin käräjäoikeudessa, jossa kanteiden pääkäsittely alkoi aamupäivällä. Aiemmin Oksaselta vaadittiin yli miljoonaa euroa.

Valtaosa vaadituista korvauksista liittyy Bazar Suomi Oy:n kanssa vuonna 2005 solmittuun kustannussopimukseen, jonka Oksanen solmi valmisteilla olleesta romaanista.

Oksanen oli tuolloin suurelle yleisölle melko tuntematon kirjailija. Esikoisteos Stalinin lehmät oli julkaistu ja myynytkin suhteellisen hyvin: 10 000 kappaletta. Kirjailijan tulevaisuus vaikutti lupaavalta, minkä vuoksi myös Bazar Kustantamo kertoo kiinnostuneensa kirjailijasta.

Kustannusyhtiön mukaan vuonna 2005 laadittu sopimus koski Sofi Oksasen seuraavaa romaania. Nyt oikeusteitse vaadittu vahingonkorvaus perustuu Sofi Oksasen kaikkien teosten, myös menestysteos Puhdistuksen, keskimääräiseen myyntiin. 

Oksanen on kiistänyt vaatimukset. Sopimuksessa oli hänen mukaansa kyse ainoastaan Ranskalainen päärynä -nimisestä teoksesta, joka oli valmisteilla. Hänen mukaansa sopimus velvoittaisi häntä ainoastaan, jos hän kirjoittaisi vuoteen 2015 mennessä Ranskalainen päärynä -nimisen teoksen. Vuoden 2005 jälkeen hän päätti kuitenkin, että keskittyisi seuraavaksi valmistelemaan Viron historiaan liittyvän Puhdistuksen käsikirjoitusta.

Jutun muut kiistat liittyvät Oksasen teosten Stalinin lehmät ja Baby Jane kustannusoikeuksiin muissa Pohjoismaissa.

Oikeudessa kuultiin tänään aamupäivällä Bazar-kustantamoryhmän Pohjoismaiden kustannusjohtajaa.

Oksanen saapuu oikeuden kuultavaksi kello 13.30.

Tuoreimmat aiheesta

Kulttuuri