Sohvaperunoista tuttu muusikko Teemu Tanner julkaisi anteeksipyynnön ja ilmoitti lopettavansa soittamisen: "Olen hankkinut ammattiapua"

Teemu Tanner esitti julkisen anteeksipyynnön ihmisille, joita on käytöksellään loukannut.

Sohvaperunat-ohjelmasta tuttu muusikko Teemu Tanner julkaisi Instagramissa rehellisen ulostulon ja anteeksipyynnön omaan käytökseensä liittyen. Samassa yhteydessä hän kertoo lopettavansa soittamisen suosituissa indie-yhtyeissään. 

– On minun vuoroni ottaa kantaa viime kesänä Punks too:sta alkaneeseen keskusteluun. Olemme käsitelleet asioita aktiivisesti lähipiirissäni, yhtyetovereideni ja yhteistyökumppaneiden kanssa, mutta haluan nyt kommentoida aihetta myös julkisesti, Tanner kirjoittaa.

Instagramissa vaikuttanut Punkstoo on nykyään lopettanut toimintansa. Sen tarkoitus oli paljastaa punk-piireissä tapahtuvaa seksuaalista ahdistelua, häirintää ja väkivaltaa. Liike syntyi Me too -kampajasta inspiroituneena.

Tanner ei mene kirjoituksessaan yksityiskohtiin vedoten yksityisyyden kunnioittamiseen.

– Joidenkin vuosien takaa menneisyydestäni on noussut esiin tekoja ja käytöstä, jotka ovat olleet puoleltani tosia loukkaavia. Olen toiminut itsekkäästi ymmärtämättä ja osaamatta ottaa huomioon tekojeni vaikutusta läheisiini. Pyydän tätä kaikilta syvästi anteeksi, ennen kaikkea vahingoittamiltani ihmisiltä.

Muusikko kertoo hankkineensa itselleen ammattiapua.

– Teen kaikkeni toimiakseni vastaisuudessa paremmin. Yhtyeet, joissa soitan, ovat nyt osaltani seis.

Tanner tuomittiin vuonna 2018 kunnianloukkauksesta Vantaalla järjestetyillä festivaaleilla tapahtuneen välikohtauksen vuoksi. Hänet tunnetaan Sohvaperunat-ohjelman lisäksi yhtyeistä Teksti-tv 666, Kynnet ja Love Sport.

Tannerin Instagram-julkaisusta uutisoi ensimmäisenä Soundi.

Lue myös:

    Uusimmat