Soini: Hallitus ei tee muutoksia kotihoidontukeen

Timo Soini, ulkoministeri, budjettiriihi
Lehtikuva
Julkaistu 03.10.2016 18:50

MTV UUTISET – STT

Ulkoministeri Timo Soinin (ps.) mukaan nykyinen hallitus ei tee muutoksia kotihoidontukeen. Soini kirjoittaa blogissaan, että joissakin puolueissa on esiintynyt tällaista haikailua. 

Ulkoministeri Timo Soini kertoo kiinnittäneensä viime aikoina useasti huomiota "kotiäitivihaan". Hän viittaa esimerkiksi demarinuorten maanantaiseen kannanottoon, jossa vaaditaan kotihoidontuen nykymuotoista lakkauttamista tasa-arvoperustein. 

Kokoomuksen puoluekokouksen tuoreen päätöksen mukaan kotihoidontuki puolestaan pitäisi jakaa puoliksi vanhemmille.  
Perussuomalaiset ei hyväksy kotihoidontukeen puuttumista. Soinin mukaan perhe saa itse päättää, miten se tämän tukiajan käyttää.   

– Sosialismia ei pidä tuoda perheiden arkeen, hän kirjoittaa. 

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) sanoi jo elokuussa, ettei kotihoidontukea muuteta vaalikauden aikana.  

3:05img

Tuoreimmat aiheesta

Sipilän hallitus