Soini Kreikka-päätöksestä: Vastaan äänestäminen ei olisi auttanut mitään

4:55img
Julkaistu 16.07.2015 13:10(Päivitetty 16.07.2015 13:20)

MTV UUTISET

Ulkoministeri Timo Soinin (ps.) mukaan Suomen päätöksessä hyväksyä Kreikan väliaikainen hätälaina tehtiin valinta ruton ja koleran välillä.

– Ei mikään hyvä päivä. Katsotaan nyt vielä kerran, Soini sanoi lehdistötilaisuudessa.

Timo Soini

Soini kommentoi tänään tehtyä Kreikka-päätöstä lehdistötilaisuudessa.

Soinin mukaan Kreikka ei ole vain taloudellinen ja poliittinen ongelma vaan myös mitä suurimmissa määrin turvallisuuspoliittinen.

– Viiden vuoden takaista maailmaa ei enää ole. Vakausmekanismi on jo olemassa. Perussuomalaiset olisivat voineet äänestää tätä vastaan, mutta se ei olisi auttanut mitään.

Soinin mukaan virheet tehtiin takavuosina ja kriisirahasto on jo olemassa.  

– Tämä ei ole erityisen hyvä päivä. Tämäkin vaihtoehto oli tiedossa, kun lähdimme hallitukseen. En aio olla rintamakarkuri, Soini sanoo.

Soinin mukaan Suomen vastuut eivät teknisesti ottaen kasva, mutta sen sijaan riskit kasvavat merkittävästi.  

  

Tuoreimmat aiheesta

Kreikka