Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini ei lähtenyt tänään arvioimaan puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon kannanottoa, jossa tämä muun muassa kutsui turvapaikanhakijoita ”elintasosurffareiksi”.
– Emme käy keskustelua muiden ehdoilla emmekä alistu siihen tälläkään hetkellä, vastasi Soini Imatralla perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksen yhteydessä.
Mutta mitä mieltä olette tällaisten sanojen käytöstä?
– Ilmaisinkohan itseni epäselvästi? Soini vastasi.
Ette halua vastata kysymykseen?
-Vastasin kysymykseen ja vastaan kysymykseen niin kuin haluan, Soini sanoi.
Slunga-Poutsalo ennakoi perjantaisessa tiedotteessaan, että enintään viidennes Suomeen tänä vuonna tulevista turvapaikanhakijoista olisi ”todellisia hätää kärsiviä”.
Jopa 15 000 turvapaikanhakijaa
Sisäministeriö kertoi torstaina arviostaan, jonka mukaan Suomeen on tänä vuonna tulossa jopa 15 000 turvapaikanhakijaa.
Tämä on 10 000 arvioitua enemmän. Koko viime vuonna turvapaikanhakijoita oli reilut 3 600.
Siirtolaiskriisi on pahentunut kesän aikana koko Euroopassa ja lisännyt turvapaikanhakijoita myös Suomessa.