Soini: Trumpin valinta toi uudenlaista epävarmuutta Yhdysvaltain politiikkaan

timo soini
Arktinen yhteistyö Yhdysvaltain kanssa vaatii nyt erityistä ketteryyttä, Soini arvioi.Lehtikuva
Julkaistu 03.05.2017 23:12

MTV UUTISET – STT

Ulkoministeri Timo Soinin (ps.) mukaan on selvää, että Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi on tuonut uudenlaista epävarmuutta Yhdysvaltain politiikkaan.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että esimerkiksi Yhdysvaltain kansallisessa turvallisuusneuvostossa perinteisemmät näkemykset ovat saamassa enemmän jalansijaa, hän arvioi puheessaan Suomen Atlantti-seurassa keskiviikkona.

Hyvät suhteet Yhdysvaltoihin ovat Suomelle erittäin tärkeät, ja myös Yhdysvaltain sitoutumisella Eurooppaan on keskeinen merkitys Suomen turvallisuusetujen kannalta, Soini korosti.

Yhdysvaltain muuttunut kanta ilmastonmuutokseen taas tulee konkreettisesti eteen, kun Suomi tässä kuussa aloittaa arktisen neuvoston puheenjohtajamaana. Arktinen yhteistyö Yhdysvaltain kanssa vaatii nyt erityistä ketteryyttä, Soini arvioi.

3:47img

1:27img

5:02img

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat