Sony päätti lopettaa vinyylien painamisen vuonna 1989, kun yhtiö koki cd-levyn syrjäyttäneen vanhan formaatin. Nyt suoratoisto on syrjäyttänyt cd-levyn, mutta vinyyli on yhä hengissä.
Elektroniikka- ja viihdejätti Sony on ilmoittanut avaavansa uuden vinyylitehtaan Japaniin. Vielä 28 vuotta sitten yhtiö julisti vinyyliäänilevyt kuolleeksi, koska ne olivat silloisen käsityksen mukaan vanhanaikaisia ja vaikeakäyttöisiä.
Vaikka vinyylilevyt eivät käytännössä koskaan poistuneet kokonaan käytöstä, on niiden nykyinen menekki kasvanut taas siihen pisteeseen, että Sony on päättänyt alkaa painamaan vinyylilevyjä lähes kolmen vuosikymmenen tauon jälkeen.
Sonyn ensimmäinen uusi vinyylitehdas avataan Tokion lähellä Japanissa maaliskuussa 2018. Yhtiö ei ole vielä paljastanut, mitkä artistit tai musiikkityylit tulevat tehtaan tuotantoon.
Sony luopui aikoinaan vinyylilevyjen painamisesta, sillä yhtiö päätti panostaa pienempään ja helppokäyttöisempään cd-levyyn. Tällä hetkellä myös cd-levystä puhutaan lähes kuolleena formaattina, ja sen arvellaan taas elpyvän samaan tapaan kuin vinyylilevykin on jälleen elpynyt.
Lähde: The Washington Post, AV Club
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.