Sotaharjoitus sulkee valtatien Venäjän rajan lähellä

AOP 1.03731656 Puolustusvoimat tankki, panssarivaunu
Maavoimien valmiusyksiköt harjoittelevat Maavoimien tiedotteen mukaan Kaakkois-Suomessa Etelä 2/24 -harjoituksessa Maasotakoulun johtamana 21.–26. heinäkuuta. Kuvituskuva.All Over Press
Julkaistu 13.07.2024 21:01
Toimittajan kuva
Kati Hyttinen

kati.hyttinen@mtv.fi

Maavoimien sotaharjoitus sulkee valtatien 7 itärajalla viikon päästä.

Maavoimien valmiusyksiköt harjoittelevat Kaakkois-Suomessa Etelä 2/24 -harjoituksessa Maasotakoulun johtamana 21.–26. heinäkuuta.

Harjoitusjoukot toimivat Maavoimien tiedotteen mukaan Puolustusvoimien harjoitus- ja ampuma-alueiden lisäksi yleisillä paikoilla, muun muassa Valtatie 7:n ympäristössä.

Harjoitusjoukkoja kalustoineen näkyy myös muilla yleisillä teillä joukkojen marssiessa harjoituspaikoille ja niiltä pois.

Valtatie 7 on suljettu harjoitusten takia Kattilaisen liittymän ja Vaalimaan liittymän välisellä osuudella maanantaina 22. ja tiistaina 23. tätä kuuta, myös Väylävirasto kertoo tiedotteessaan.

Valtatie 7:n suljetulle osuudelle on viitoitettu kiertotie 170.

Lue myös: Suomi ja USA valmistevat yhteistyötä, jonka avulla Valkoinen talo haluaa murtautua arktiselle alueelle

Harjoituksessa mukana 1 700 ihmistä

Etelä 2/24 -harjoituksessa kehitetään tiedotteen mukaan valmiusyksiköiden kykyä yhteistoimintaan puolustushaarojen, Rajavartiolaitoksen ja muiden viranomaisten kanssa.

Erityisenä harjoituskohteena on yhteistoiminta muiden viranomaisten kanssa kiireellisessä tilanteessa.

Harjoitukseen osallistuu Puolustusvoimien joukkoja Maasotakoulusta, Karjalan prikaatista, Kainuun prikaatista, Panssariprikaatista, Porin prikaatista, Kaartin jääkärirykmentistä ja Rannikkoprikaatista sekä Maavoimien esikunnasta.

Siihen sisältyy viranomaisyhteistyöharjoituksia yhteistyössä Rajavartiolaitoksen, Väyläviraston, Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen, Fintrafficin, Kaakkois-Suomen poliisin, Kymenlaakson hyvinvointialueen, Virolahden kunnan ja YIT:n kanssa.

Harjoitukseen osallistuu yhteensä noin 1 700 ihmistä ja noin 300 ajoneuvoa. 

Lue myös: Panssariajoneuvoletka yllätti tuusulalaisen Samin – "Tuli sellainen turvallinen olo heti"

Tuoreimmat aiheesta

Sotaharjoitukset