Sote-yhtiö Pihlajalinnan liikevoitto kasvoi selvästi vuoden lopulla

2:12img
Video: Aikapula uhkaa parhaillaan sote-uudistusta. Asia vaikuttaa vahvasti myös Pihlajalinnan toimintaympäristöön.
Julkaistu 15.02.2019 09:02

MTV UUTISET – STT

Yksityisiä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluja tuottava Pihlajalinna kasvatti loka–joulukuussa oikaistua liikevoittoaan 1,6 miljoonalla eurolla verrattuna samaan ajankohtaan edellisvuonna. Yhteensä voittoa kertyi loppuvuonna 6,5 miljoonaa euroa, yhtiö kertoo tilinpäätöstiedotteessaan.

Samalla aikavälillä myös liikevaihto kasvoi 108 miljoonasta eurosta 127 miljoonaan euroon.

Pihlajalinnan toimitusjohtajan Joni Aaltosen mukaan yhtiön kannattavuus kohentui erityisesti kokonaisulkoistusten vuoksi, mutta tulosta rasittivat uusien yksiköiden avaamiset.

–  Alkuvuoden aikana tehdyt organisaatiorakenteen muutokset ja tehostamistoimet alkavat selvästi tuottaa tulosta. Haluamme tehostaa toimintaamme, mutta emme halua vaarantaa tulevaisuuden kehitystä tai sitä suuntaa, johon mielestämme kotimaista terveydenhuoltoa tulee viedä. Keskeiset tavoitteemme tällä hetkellä ovat liiketoiminnan ennakkoluuloton kehittäminen ja kannattava kasvu, sanoo Aaltonen tiedotteessa.

Koko vuoden 2018 oikaistu liikevoitto pieneni toissavuotisesta 20 miljoonasta eurosta 14 miljoonaan euroon. Samalla vuoden liikevaihto kuitenkin kasvoi 64 miljoonalla eurolla 488 miljoonaan euroon.

Tuoreimmat aiheesta

Sote