Sotilashelikopteri putosi Afganistanissa – viisi kuollut

kabul afganistan
Naton sotilaat tutkivat autopommi-iskun jälkiä Kabulissa lokakuun alussa.
Julkaistu 12.10.2015 06:36

MTV UUTISET - STT - REUTERS

Viisi Naton kansainvälisen koulutus- ja tukioperaation jäsentä kuoli Afganistanissa, kun sotilashelikopteri putosi pääkaupunki Kabulissa sunnuntaina. Turma tapahtui brittiläisen kopterin laskeutuessa.

Onnettomuudessa lisäksi loukkaantui viisi ihmistä.

Nato ei ollut maanantaiaamuun mennessä julkistanut tietoa kuolonuhrien kansallisuuksista. Britannian puolustusministeriö kuitenkin ilmoitti nettisivuillaan, että kaksi kuolleista on Britannian ilmavoimien henkilökuntaa.

Yhdysvaltain johtama Naton Isaf-taisteluoperaatio päättyi Afganistanissa viime vuodenvaihteessa. Maassa on kuitenkin edelleen noin 12000 Naton sotilasta, joista valtaosa on yhdysvaltalaisia. Naton koulutus- ja tukioperaation päätavoite on harjoittaa Afganistanin omia turvallisuusjoukkoja.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat