Presidentti Gotabaya Rajapaksa oli luvannut erota virastaan eilen, mutta virallista ilmoitusta erosta ei ole saatu.
Sri Lankassa hallintoa vastustavat mielenosoittajat neuvottelevat tänään valtaamiensa virallisten rakennusten luovuttamisesta, mielenosoittajien edustajat sanovat uutistoimisto AFP:n mukaan.
Mielenosoittajat valtasivat presidentti Gotabaya Rajapaksan palatsin viikonloppuna ja presidentti pakeni Malediiveille eilen aamulla. Mielenosoittajat ovat myös vallanneet maan pääministerinä aiemmin toimineen Ranil Wickremesinghen toimiston. Wickremesinghe nimitettiin maan virkaatekeväksi presidentiksi eilen sen jälkeen, kun Rajapaksa oli poistunut maasta.
Wickremesinghe on vaatinut valtion rakennusten evakuointia ja kehottanut turvallisuusjoukkoja tekemään "sen, mikä on tarpeen järjestyksen palauttamiseksi".
Eilen määrätty ulkonaliikkumiskielto on päättynyt varhain tänä aamuna. Maahan julistettiin eilen myös kansallinen hätätila.
Diplomaattilähteet: Rajapaksa halajaa Yhdysvaltoihin
Presidentti Rajapaksa oli luvannut erota virastaan eilen keskiviikkona, mutta virallista ilmoitusta erosta ei ole saatu. Eron virallistamiseksi parlamentin puhemiehen Mahinda Yapanin tulee vielä saada asiasta kirjallinen dokumentti, jonka Rajapaksa oli luvannut toimittaa hänelle päivän aikana.
Rajapaksan seuraaja on valittava parlamentin äänestyksellä kuukauden kuluessa presidentin erosta.
AFP kertoo, että Rajapaksa odottaa vaimonsa sekä kahden henkivartijan kanssa, että yksityiskone veisi heidät Kaakkois-Aasiaan Singaporeen.
Diplomaattilähteiden mukaan Rajapaksa on yrittänyt saada viisumia Yhdysvaltoihin, mutta sitä ei ole myönnetty. Hän luopui Yhdysvaltain kansalaisuudestaan ennen vuoden 2019 presidentinvaaleja.
Ennennäkemättömän talouskriisin kanssa kamppailevassa maassa on jo kuukausia kärsitty sähkökatkoksista, inflaatiosta sekä kriittisestä ruoka- ja bensiinipulasta.