Sri Lankassa sotilaita näkyi lauantaina kaduilla enenevissä määrin perjantaisen poikkeustilajulistuksen jälkeen. Myöhään perjantaina paikallista aikaa presidentti Gotabaya Rajapaksa julisti poikkeustilan mielenosoitusten seurauksena.
Torstaina sadat ihmiset pyrkivät tunkeutumaan Rajapaksan kotiin kiukkuisina ennennäkemättömästä ruoka-, polttoaine- ja lääkepulasta. He vaativat Rajapaksan eroa.
Poliisi hajotti mielenosoituksen kyynelkaasulla ja vesitykillä, ja mielenosoittajat muun muassa sytyttivät tuleen sotilaiden ja poliisien ajoneuvoja. Kymmeniä ihmisiä otettiin kiinni, ja osa heistä vapautettiin perjantaina takuita vastaan.
Presidentti perusteli julistustaan yleisen järjestyksen suojelemisella ja elintärkeiden tarvikkeiden ja palveluiden takaamisella.
Aseistautuneita sotilaita oli jo aiemmin lähetetty kaduille hillitsemään väkijoukkoja esimerkiksi huoltoasemilla, ja lauantaina sotilaiden määrä kasvoi entisestään.
Nyt sotilailla on poikkeustilan myötä enemmän oikeuksia ja he voivat esimerkiksi pidättää ihmisiä.
Hallitusta vastustavia mielenosoituksia on suunnitteilla sunnuntaille. Uutistoimisto AFP:n poliisilähteen mukaan harkinnassa on kansallinen ulkonaliikkumiskielto, jolla pyrittäisiin suitsimaan mielenosoitusten eskaloitumista.
Turismi kärsi pandemiasta ja nyt poikkeustilasta
Intian valtamerellä sijaitsevan Sri Lankan 22 miljoonan väestö kamppailee ruoka- ja tarvikepulan lisäksi kohoavien hintojen ja pitkien sähkökatkojen takia.
Koronaviruspandemia aiheutti huomattavaa haittaa sekä turismille että ulkomaisille rahalähetyksille, jotka ovat tärkeitä rahanlähteitä maassa.
Turismialan asiantuntijat arvioivat, että poikkeustila voi entisestään huonontaa Sri Lankan turismin tilannetta, sillä poikkeustilajulistus usein nostaa vakuutusmaksuja.
Monien taloustieteilijöiden mielestä maan kriisiä ovat pahentaneet hallinnon virheet, vuosikausia jatkunut velkaantuminen sekä huonosti suunnitellut veroleikkaukset.
Rajapaksan kanslian näkemys on, että mielenosoittajat haluavat saada aikaan "arabikevään". Arabikeväänä viime vuosikymmenen alussa useissa arabimaissa kansa nousi hallintoa vastaan muun muassa korruption takia.