SS: Talvivaaran ympäristön kalastajat kieltäytyivät kertakorvauksesta – tiukat ehdot ja pieni summa

Talvivaara 2016 altaita
Talvivaaran korvausvaateita käsitellään syksyn aikana.Lehtikuva
Julkaistu 24.09.2017 05:57

MTV UUTISET – STT

Kaivosyhtiö Terrafame tarjosi Talvivaaran kaivoksen lähellä toimiville kalastajille rahallista korvausta kaivoksen aiheuttamista ympäristöhaitoista, uutisoi Savon Sanomat.

Kertaluontoiseen korvaukseen ei suostunut tiettävästi yksikään kalastaja, koska sen saadakseen olisi pitänyt sitoutua tiukkoihin ehtoihin.

Lehden tietojen mukaan ehdoista tiukin oli lupaus kaikista nykyisistä ja tulevista korvausvaatimuksista luopumisesta. Lisäksi sopimukseen suostuminen olisi tarkoittanut usean vuoden vaitiolovelvollisuutta.

Moni kalastajista piti tarjottua korvaussummaa suhteellisen pienenä.

– Katsomme kahdenkeskisten neuvotteluiden olevan luottamuksellisia, emmekä siksi lähde kommentoimaan niitä, vastasi Terrafamen kestävän kehityksen johtaja Veli-Matti Hilla lehden haastattelupyyntöön.

Talvivaaraan liittyvien vahingonkorvausvaatimusten käsittelyä jatketaan Kainuun käräjäoikeudessa syksyn aikana. Pienimmätkin vaaditut summat ovat kymmeniä tuhansia euroja.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa