Steve Jobs harkitsi auton valmistusta jo vuonna 2008

Julkaistu 11.11.2015 23:15
Toimittajan kuva

Jalmari Mattila

jalmari.mattila@teknavi.fi

Applen ”iAuton” huhut käyvät yhä kuumempina. Nyt on käynyt ilmi, että myös yhtiön vuonna 2011 menehtynyt johtaja Steve Jobs oli kiinnostunut auton valmistuksesta.

Bloombergin tekemässä haastattelussa Apple-pomo Tony Fadell kertoo, että hän kävi jo vuonna 2008 keskusteluja Steve Jobsin kanssa auton valmistamisesta. Ajatuksia heitettiin ilmoille muun muassa siitä, miltä auton kojelaudan pitäisi näyttää ja mikä voimanlähde sopisi Applen autoon parhaiten.

Fadellin mukaan projektia varjosti kuitenkin Amerikan autoteollisuuden alamäki. General Motors ja Chrysler olivat matkalla konkurssiin, joten ajatus uudesta automerkistä ei ollut riittävän kiinnostava vaihtoehdolta. Ajoitus oli huono myös sen takia, että Applen piti keskittyä heidän päätuotteeseen iPhoneen.

Steve Jobsin suunnitelmat näyttäisivät kuitenkin toteutuvan, sillä yhtiön johtaja Tim Cook on antanut lausuntoja jotka antavat vihiä siitä, että ”iAuto” on oikeasti työn alla. Auton odotetaan tulevan markkinoille vuosina 2019-2020.

Tuoreimmat aiheesta

Autot