Steve-niminen vuohi käyskenteli ympäri Cliven kaupunkia päivien ajan ennen kuin jäi kiinni.
Vuohi aiheutti päiväkausien ajan hämminkiä lähdettyään karkuteille Iowassa. Steve-niminen vuohi livahti karkuun tovereidensa luota neljäksi päiväksi, kertoo CNN.
Yhdysvalloissa sijaitseva Cliven kaupunki omistaa vuohet: se käyttää 15 eläimen laumaa hävittämään vieraslajeja. Vuohien ja yhden lampaan lauma syö kasvit ennen kuin ne pääsevät leviämään. Eläimet ovat töissä kesäkauden ja syksyllä ne siirretäänkin pois.
Lue myös: Jos viisisenttinen "murhaherhiläinen" kävisi kimppuusi, miten reagoisit? Varmasti samoin kuin nämä mehiläiset – "Kiitos tästä, herään myöhemmin painajaisiini"
Steve ei suostunut palaamaan kotiin
Talvikauden 2021 alkaessa Steve ei kuitenkaan suostunut palaamaan kotiin; kun vuohia lastattiin kesätöiden loputtua autoon, Steve päätti karata omille teilleen.
Pakoreissunsa aikana Steve tallentui muun muassa paikallisten asukkaiden ovikameroihin. Se myös bongattiin ihailemassa omaa peilikuvaansa autoliikkeen ikkunasta. Katso Steven karkumatka yllä olevalta videolta!
Lue myös: Eläinpuistoon lahjoitettiin melkoinen megahämähäkki – hampaat voivat lävistää ihmiskynnen: "Aivan mahtavaa"
Narahti lopulta
Steve jäi lopulta nalkkiin. Se on toimitettu kotiinsa.
– Se oli hyvin ovela ja vaelteli ympäri aluetta, mutta onneksi saimme sen kiinni ja se on turvassa, kaupungin edustaja Richard Brown kommentoi.
Lue myös: Tutkimus selvitti, kuinka kissat seuraavat omistajansa liikkeitä silloinkin, kun eivät näe tätä: "Kielii luovuudesta ja mielikuvituksesta"
Lue myös: Pariskunnan pihasta löytyi luonnon muhkea yllätys – Doug-perunalla on painoa liki 8 kiloa
Katso myös: Melkoinen raggari tämäkin! Poliisi jätti autonsa vartioimatta vain hetkeksi, ja sen sisään hyökkäsi vuohi:
1:39
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähde: CNN