Ei ole täysin poissuljettua, että ukrainalaiset olisivat käyneet tulitaisteluja Venäjän asevoimien kanssa, kuten Venäjä väitti eilen.
Näin arvioi Maanpuolustuskorkeakoulun strategian opettaja, kapteeni Juha Kukkola STT:lle sähköpostitse.
– Ukrainalla on aseellisia joukkoja, joilla on taipumusta toimia Ukrainan hallinnon vastaisesti ja joilla voi olla kykyä aseelliseen tuholaistoimintaan Krimillä, Kukkola sanoo.
Ukraina on kiistänyt Venäjän väitteet aseellisesta välikohtauksesta. Kukkolan mielestä väitteiden todenperäisyyttä on vaikeaa arvioida, koska asiasta ei ole luotettavia todisteita kolmansilta osapuolilta.
– Vaikuttaa siltä, että Venäjä suoritti sotilas- ja turvallisuusoperaation Krimillä Armjanskin alueella 6.-8. elokuuta. Toistaiseksi on vaikeaa sanoa, ketä vastaan, miten ja miksi operaatio suoritettiin.
"Venäjä ei koe tarvetta perustella toimiaan"
Ukrainan presidentin Petro Poroshenkon mukaan Venäjän syytökset ovat vain tekosyitä uhkailla Ukrainaa sotilaallisesti. Mediassa kiertäneiden kuvien ja videoiden perusteella Venäjä on kuljettanut niemimaan pohjoisosiin muun muassa raskaita aseita.
Kukkola ei näe, että Venäjä kokisi tarvitsevansa erityistä oikeutusta toimia Krimillä.
– Venäjän näkökulmasta Krim on sen aluetta. Maa tuskin tuntee tarvetta erikseen perustella joukkojensa siirtoa miehittämällään alueella.
Kukkolan mukaan Venäjä on viime aikoina vahvistanut Krimin puolustusta muun muassa meri- ja ilmatorjuntaohjusjärjestelmillä.
– Tämä liittyy Venäjän läntisen puolustuksen vahvistamiseen ja pyrkimykseen lujittaa maan sotilaallista asemaa Mustallamerellä.
Venäjä on liittänyt kansainvälisen oikeuden vastaisesti Ukrainan Krimin omaan alueeseensa, eikä Krimiä ole tunnustettu osaksi Venäjää.