Pyöräilijän surmasta epäilty oli matkustajana Konginkankaan turmabussissa

Pyöräily
Mies on esiintynyt oikeudessa niukkasanaisena ja muistamattomana. Lehtikuva
Julkaistu 18.08.2015 13:44(Päivitetty 18.08.2015 13:52)

MTV UUTISET-STT

Pyöräilijän yliajosta epäilty mies on poliisin mukaan vedonnut muun muassa siihen, ettei muista asioita. Hän on ollut kuulusteluissa niukkasanainen ja kiistolinjalla.  

Miehen epäillään ajaneen tahallaan pyöräilijän päälle keskiviikkona Helsingin Töölössä. Hänet vangittiin todennäköisin syin epäiltynä muun muassa surmasta. Myös lievempi rikosnimike on harkinnassa.

– Meillä tutkinnassa on vielä avoimet ovet sillä tavalla, että kaikki seikat huomioidaan. Myös törkeä kuolemantuottamus on toisena vaihtoehtona rinnalla, sanoo tutkinnanjohtaja Pekka Korhonen.  

Surma vaatii tahallisuutta, törkeään kuolemantuottamukseen riittää esimerkiksi välinpitämättömyys tai varomattomuus.  

Harrastuksena autojen virittäminen

Vuonna 1980 syntynyttä miestä epäillään myös törkeästä liikenteen vaarantamisesta, liikennepaosta ja ajoneuvorikkomuksesta.

Hän oli liikkeellä vanhalla Saab 9000 Sedanilla, joka oli poliisin mukaan väliaikaisesti käyttökiellossa. Poliisi ei kerro, miksi auto oli poistettu rekisteristä. STT:n tietojen mukaan mies harrasti Saabien virittämistä.

Kiinnostusta autoihin ei ollut sammuttanut aiempi karu kokemus liikenteestä: Mies matkusti vuonna 2004 Konginkankaan turmabussissa ja oli asianomistajana oikeusjutussa, jossa muun muassa bussiin törmänneen kuorma-auton kuljettajaa syytettiin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.    

Sylki naapurinsa päälle

Iltalehti kertoi tiistaina, että mies muutti toukokuussa pois kerrostalosta, jossa naapurit olivat tehneet hänestä rikosilmoituksia. Erään naisnaapurin mukaan mies olisi sylkenyt häntä yllättäen hississä kasvoihin ja sen jälkeen kaatanut hänet rapussa.   

Poliisin mukaan miehen taustat on selvitetty, mutta niistä ei kerrota julkisuuteen. Tutkinnassa on kuitenkin päästy eteenpäin ja epäillyt rikosnimikkeet ovat vahvistuneet. Auto on takavarikoitu rikoksentekovälineenä ja sen vaatimista valtiolle harkitaan.  

Rikosnimike surma viittaa henkirikokseen, joka olisi tehty kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa. Korhosen mukaan autoilija ja pyöräilijä eivät tunteneet toisiaan.  

Tuoreimmat aiheesta

Rikos