Loviisan ja Olkiluodon ydinvoimaloissa syntyvän käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen turvallisuusarvio viivästyy jälleen.
Säteilyturvakeskus (STUK) kertoo, että ydinjätteen loppusijoituksesta huolehtiva Posiva ei ole saanut valmiiksi aineistoa, jonka perusteella STUK voisi tehdä loppusijoituslaitoksen käyttölupaa koskevan lausunnon ja turvallisuusarvion.
Uuden aikataulun mukaan STUK pyrkii saamaan lausunnon valmiiksi ensi vuoden loppuun mennessä. Aikataulua lykättiin nyt jo toista kertaa vuodella eteenpäin.
Olkiluodossa sijaitseva Posivan loppusijoituslaitos tarvitsee STUKin puoltavan lausunnon, jotta valtioneuvosto voi myöntää laitokselle käyttöluvan. Laitoksen koekäyttö alkoi jo elokuun lopulla.
STUKin mukaan käyttölupahakemuksen käsittely on edennyt hyvin. Aineiston laajuuden ja STUKin Posivalta vaatimien aineistopäivitysten takia käsittely on kuitenkin kestänyt ennakoitua kauemmin. STUK kertoo saaneensa vielä tänä syksynä Posivalta uusia aineistoja.
Lisäksi Posiva on käsittelyn aikana muuttanut loppusijoituksen teknisiä suunnitelmia, ja Posivan on pitänyt valmistella uudestaan muutoksia koskevat aineistot. STUKin mukaan tämäkin vaikuttaa osaltaan arvioinnin aikatauluun.
STUKin projektipäällikön Antti Tynkkysen mukaan lausunnon valmistuminen riippuu siitä, milloin STUKilla on käsiteltävänään kaikki turvallisuusarvion tekemiseen tarvittava aineisto.
– Jos tulevat Posivan aineistopäivitykset eivät aiheuta lisää selvitettävää, on mahdollista, että työ saadaan valmiiksi jo loppukesällä, Tynkkynen sanoo tiedotteessa.