Monessa Hollywood-tuotannossa työskennellyt Ansko on yksi harvoista suomalaisista stunt-näyttelijöistä.
Suomalainen Ansko Pitkänen työskentelee stunt-näyttelijänä ja hyppää vaaratilanteisiin Hollywood-tähtien puolesta. Pitkän uran tehnyt Pitkänen on työskennellyt stunttina muun muassa Barbie, Batman, Mission Impossible ja Indiana Jones -elokuvissa. Nykyisin Isossa-Britanniassa asuva Pitkänen kertoo yhden ikimuistoisimmista töistään olleen Netflix -suoratoistopalvelun suosittu The Crown -sarja, jossa hän työskenteli prinsessa Dianaa näytelleen Elizabeth Debickin tuplanäyttelijänä.
– Olin Dianan tuplana aika pitkään ja meillä oli todella ihania kohtauksia muun muassa Skotlannissa ja ties missä. Elizabeth on yksi ihanimpia näyttelijättäriä, joita olen koskaan tuplannut, Pitkänen sanoi Huomenta Suomessa.
Hän kertoo The Crownin työrupeaman olleen kuitenkin raskas, niin fyysisesti, kuin henkisestikin. Erityisesti Pariisissa kuvatut kohtaukset prinsessa Dianan kuolemaan johtaneesta kolarista ovat jääneet Pitkäsen mieleen. Pitkänen kertoo, että traaginen kohtaus kuvattiin samassa tunnelissa, jossa Diana menehtyi vuonna 1997.
Hänen mukaansa tunnelma oli kolkko ja paparazzit piirittivät kuvausryhmää ja näyttelijöitä.
– Itse filmaus oli melko kolkkoa, kun menimme sinne tunneliin. Kaikki tiet olivat suljettuina ja oli sellainen olo, ettei siellä pitäisi oikeasti olla, Pitkänen muistelee.
Klikkaa postauksen nuolesta oikealle, niin näet miltä Pitkänen näytti prinsessa Dianana.
Lue myös: Kevin Costner paljasti prinssi Williamin kertoneen hänelle kiinnostavan asian prinsessa Dianasta – kaksikko tapasi muutama vuosi sitten kahden kesken
Pitkänen kertoo olevansa yksi harvoista suomalaisista, jotka työskentelevät stunt-näyttelijänä maailmalla.
– Kyllä heitä varmasti on, mutta en ole samoissa töissä ollut, Pitkänen toteaa.
Maailmalla jo parikymmentä vuotta asunut Pitkänen kertoo tulevansa Suomeen aina kuin mahdollista.
– Täällä on koti, täällä on sydän ja täällä on perhe. Töiden takia ainakin tilapäinen koti on oltava Englannissa, hän lopettaa.
Kuinka Pitkänen päätyi Stunt-näyttelijäksi ja kokeeko hän työnsä jännittävänä tai vaarallisena? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta!