Kruunun takaa -sarjan jaksossa käydään läpi asioita, joista Euroopan hovit ovat tavanneet vaeta.
Eurooppalaisissa hoveissa on runsaasti sellaisia asioita, jotka eivät päivänvaloa ole kestäneet vuosikausien ja jopa -satojen aikana.
Kruunun takaa on MTV Uutisten uusi sarja, jossa toimittaja Aino Haili käy läpi kuninkaallisiin liittyviä uutisia ja kohuja kuninkaallisasiantuntija Satu Jaatisen kanssa. MTV Katsomosta löydät sarjan neljä ensimmäistä jaksoa. Lisää jaksoja julkaistaan kesän aikana.
Yksi viime vuosina puhuttavimmista tapauksista on ollut asia, joka esitettiin myös erittäin suositussa The Crown -sarjassa. Kyseessä ovat edesmenneen kuningatar Elisabetin salatut serkut, jotka elivät lähes koko elämänsä lukittuina hoitolaitokseen, poissa kansan sekä omien kuninkaallisten sukulaistensa katseilta.
Kun kuningatar Elisabet oli ollut vallassa jo pitkään, löysi aikoinaan englantilainen lehdistö Nerissa ja Katherine Bowes-Lyonin, jotka elivät elämäänsä varsin karuissa oloissa syrjäisessä hoitolaitoksessa.
Tämä oli aikansa suuri kohu ja skandaali, joka herätti laajaa keskustelua siitä, kuinka voi olla mahdollista, että tällaiseen tilanteeseen oli päädytty.
– Kuninkaallisilla on ollut vuosisatoja hirvittävä pelko sairauksia kohtaan, nimenomaan perinnöllisiä sairauksia. Englannin kuningashuoneessa kummittelee edelleen se niin sanottu Yrjö III:n hulluus", kun kuningas jouduttiin sulkemaan syrjäiseen palatsiinsa, kun hän ei ollut enää kyvykäs hallitsemaan, Jaatinen kertoo.
The Crown -sarjassa kuvataan, että serkkujen löytyminen hoitolaitoksesta olisi ollut järkytys myös aikuiselle kuningatar Elisabetille itselleenkin, sillä siskokset oli kirjattu kuolleiksi kauan sitä ennen. Sarjassa myös näytetään, kuinka Elisabetin sisko prinsessa Margaret käy katsomassa siskoksia laitoksessa ja järkyttyy myös näkemästään.
Ei ole kuitenkaan vahvistettua tietoa siitä, että näin olisi oikeasti tapahtunut.
– Se on traagista. Voin kyllä kuvitella, että jos kuningatar on ollut täysin pimennossa siitä, että hänen serkkujaan on hoitolaitoksessa, niin kyllähän se on varmaan kylmältä tuntunut. Mutta tässähän on, niin kuin siinä sarjassakin painotettiin, että kruunu on se tärkein, emmekä saa antaa sellaista kuvaa, että olisi jotain epäilystä siitä, että hallitsijan terveydessä voisi olla jotain häikkää, Jaatinen kertoo.
– Tässäkin niin paljon painotettiin sitä, että se on nimenomaan äidin puolelta tullut, eikä se ole se kuningaslinja, jossa on tällaista.
Bowes-Lyonin siskokset haudattiin heidän menehdyttyään hyvin koruttomaan tyyliin, eikä heillä ollut alkuun edes hautakiviä.
Lue myös: Brittihovin vaiettu salaisuus nostetaan esiin The Crownissa – kuningatar Elisabetin piilotetut serkut elivät lähes koko elämänsä lukittuina psykiatriseen sairaalaan
Brittikuninkaallisten keskuudessa tiettyjen perheenjäsenten haudat ovat muutoinkin olleet asioita, joista on haluttu pitää mahdollisimman vähän ääntä.
Esimerkiksi prinsessa Dianan hautapaikkaa ei ole koskaan avattu yleisölle eikä siitä ole julkaistu edes kuvia. Sille on Jaatisen mukaan useita syitä.
Sen lisäksi, että Dianan menehtyminen auto-onnettomuudessa 36-vuotiaana oli jo itsessään suuri järkytys, ei sen jälkeisiin käytännön asioihin oltu lainkaan varauduttu.
– Oltiin sen ongelman edessä, että häntä ei enää laskettu kuninkaallisen perheen jäseneksi avioeron jälkeen, eli häntä varten ei ollut sijaa kuninkaallisella hautapaikalla. Pohdittiin, mihin ihmeeseen hänet haudattaisiin, kun tiedettiin, että hänen haudallaan tulee käymään palvojia.
Erilaisia vaihtoehtoja pohdittiin aikoinaan paljon. Olisi kuitenkin ollut täysin mahdotonta, monesta syystä, että hänet olisi haudattu ylipäätään Lontooseen, jollekin julkiselle paikalle.
– Se olisi saattanut herättää kiusallisia tilanteita. Olisi voinut syntyä ikään kuin vastakkainasettelu, että on kuninkaalliset haudat ja hänen hautansa, Jaatinen miettii.
– Ehkä olisi tullut myös yleisön odotukset siitä, että kuninkaallisen perheen jäsenet kävisivät vaikka vuosittain hänen kuolinpäivänään siellä haudalla, ja se olisi joku spektaakkeli. Tai auta armias, jos sinne ei mentäisi, Haili pohtii.
Vaikka Diana itse eläessään toisin toivoi, hänet päädyttiin hautaamaan kotitilalleen, siellä olevan tekojärven pienelle saarelle. Sinne ulkopuolisilla ei ole mitään asiaa.
Myös kaksi muuta tunnettua brittikuninkaallista on haudattu paikkaan, jonne kuka tahansa ei pääse. Alla kokonaisuudessaan olevassa Kruunun takaa -jaksossa keskustellaan heistä sekä siitä, millaisia asioita on puolestaan piiloteltu naapurissamme Ruotsin kuninkaallisperheessä vielä 2000-luvullakin – ja kuka yllättävä kuninkaallinen on todellisuudessa Euroopan rikkain.
21:49