Subin lokakuun leffojen tv-ensi-illat, tutustu!

Elokuvat prometheus
TM and © 2012 Twentieth Century Fox Film Corporation. All rights reserved. Not for sale or duplication.
Julkaistu 03.09.2015 12:17

MTV VIIHDE

Subin lokakuun leffalistoilta löytyy kolme tv-ensi-iltaa. Tarjolla on Oscar-palkittua historiallista draamaa sekä jännittäviä ja vauhdikkaita tieteiselokuvia. Leffoja katsellaan Subilla torstaista maanantaihin kello 21.00.

Alien-elokuvien maailmaan sijoittuva Prometheus

Alun perin Alien-elokuvasarjan viidenneksi osaksi suunnitellun, mutta käytännössä sen eräänlaiseksi spin-offiksi muodostuneen Prometheus-elokuvan (2012) jännittävä tarina alkaa, kun arkeologit Elizabeth (Millenium-sarjan Lisbet Salanderina tunnettu Noomi Rapace) ja Charlie (Logan Marshall-Green) löytävät muinaisten kulttuurien jäänteistä merkkejä tähtikartasta, joka johdattaa ihmiskunnan esi-isien jäljille kaukaiselle LV-223-kuulle.

Avaruuslennolla kohti kaukaista määränpäätä Elizabethin ja Charlien mukana matkaavat ihmisenkaltainen robotti David (Michael Fassbender, mm. 12 Years a Slave), lentoa rahoittavan yrityksen edustaja Meredith (Charlize Theron, mm. uusin Mad Max -leffa Mad Max: Fury Road) sekä avaruusalus Prometheuksen kapteeni Janek (Idris Elba, mm. Pacific Rim, Thor).

Ridley Scottin ohjaamasta Prometheuksesta on tekeillä jatko-osa. Ykkösosasta ainakin näyttelijät Michael Fassbender ja Noomi Rapace ovat lupautuneet mukaan.

Prometheus su 4.10. klo 21

Oscar-palkittu LincolnLincoln

Yhdysvaltain 16. presidentin, Abraham Lincolnin viimeisistä elinkuukausista kertova Lincoln (2012) on nimekkäällä näyttelijäkaartilla varustettu draama Lincolnin pyrkimyksistä saada orjuus lopetettua Yhdysvalloissa.

Elokuvan nimikkoroolissa nähdään Daniel Day-Lewis, jonka väkevä roolisuoritus palkittiin parhaan miespääosan Oscarilla.

Steven Spielbergin ohjaama ja kriitikoiden kehuma elokuva palkittiin myös lukuisilla muilla elokuva-alan palkinnoilla. Daniel Day-Lewisin lisäksi elokuvassa nähdään liuta nimekkäitä tähtiä, kuten Tommy Lee Jones, Sally Field, Joseph Gordon-Levitt ja James Spader.

Lincoln ma 12.10. klo 21

Kuinka X-Menien taru alkoi? X Men: First Class Subilla X-Men: First Class

Marvelin sarjakuviin perustuvan elokuvasarja X-Menin esiosa, X Men: First Class (2011) kertoo ajasta, kun Professori X oli vain mies nimeltään Charles (James McAvoy, mm. Wanted, Last King of Scotland) ja hänen tuleva vihollisensa Magneto oli vielä ystävä nimeltään Erik (Michael Fassbender, mm. Subilla 4.10. nähtävä Prometheus). 

McAvoyn ja Fassbenderin rinnalla elokuvassa nähdään muun muassa upeat naisnäyttelijät January Jones (mm. Mad Men), Jennifer Lawrence (mm. Nälkäpeli-elokuvat) ja Rose Byrne (mm. Damages).

Kehuttu, muun muassa fiksuksi kassamagneettileffaksi nimitetty X-Men: First Class aloitti uuden X-Men-trilogian, josta vuonna 2014 ilmestyi X-Men: Days of Future Past ja jonka viimeinen osa, X-Men: Apocalypse, on tarkoitus saapua elokuvateattereihin ensi keväänä.

X Men: First Class ma 26.10. klo 21 

Tuoreimmat aiheesta

Elokuvat