Sudanissa kapinalliset vapauttaneet yli 120 vankia - joukossa siviilejä

sudan kapinalliset etelä-sudan
Arabiankielinen kyltti Sudanin Darfurin alueella muistutti 5. syyskuuta, että "turvallisuus on kaikkien vastuulla".AFP / Lehtikuva
Julkaistu 06.03.2017 05:30

MTV UUTISET - STT

Sudanissa kapinalliset ovat vapauttaneet ainakin 125 ihmistä, kertoo Kansainvälinen Punainen Risti. Kapinalliset olivat ottaneet nyt vapauttamansa ihmiset vangeiksi hallituksen joukkojen kanssa käydyissä taisteluissa.   

Sudanin armeijan tiedottajan mukaan vapautettuja on 127, joista 18 siviilejä ja loput sotilaita.  

Tiedottajan mukaan Sudanin armeija pitää vapautuksia positiivisena askeleena kohti rauhan saavuttamista. Vapautetut ihmiset oli otettu kiinni Sinisen-Niilen ja Etelä-Kordofan alueilla, missä etniseen vähemmistöön kuuluvat kapinalliset ja hallituksen joukot ovat taistelleet vuodesta 2011 asti.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat