Sukulaismiehet tuomittiin suomalaisen Markon raa'asta murhasta Ruotsissa – ruumis löytyi palavasta risukasasta

twitter_ruotsi_murha
Julkaistu 04.02.2020 17:34
Toimittajan kuva

Marjaana Wikman

marjaana.wikman@mtv.fi

Viime vuoden helmikuussa murhatun 46-vuotiaan suomalaismies Marko Loikkasen tapauksesta on annettu tänään tuomiot.

Tuomiot sai kaksi miestä, jotka ovat sukua toisilleen. 20-vuotias Devon Hemminki tuomittiin 12 vuodeksi vankeuteen murhasta ja hänen sukulaisensa, 48-vuotias Jari Hemminki, 16 vuodeksi vankeuteen murhan tilaamisesta.

Lisäksi tapauksessa sai tuomion kaksi muuta: teini-ikäinen tyttö ja aikuinen, 50-vuotias mies. He olivat auttaneet murhassa, sen peittelyssä ja ruumiin kuljetuksessa.

Devon Hemminki sai lyhyemmän tuomion, koska oli tapahtuma-aikaan ollut vasta 19-vuotias.

Ruumis löytyi palavasta risukasasta

Loikkanen löydettiin helmikuussa murhattuna Forsbyn kylästä, palavan risukasan vierestä. Hänet oli ammuttu kahdella laukauksella kuoliaaksi ja yritetty sytyttää tuleen. 

Loikkanen oli Ruotsin kansalainen, ja hänellä oli poliisin mukaan aiempaa rikostaustaa pienistä rikoksista. 

Lue myös: 15-vuotiasta tyttöä epäillään raa'asta murhasta – 47-vuotiasta miestä ammuttiin niskaan ja ruumis yritettiin sytyttää tuleen

2:08img

Rikollisjengien väkivalta on raaistunut Ruotsissa. Loikkasella ei kuitenkaan poliisin mukaan ollut kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen. 

Tuoreimmat aiheesta

Ruotsi