Suljetaanko Alkot pandemian vuoksi? Sadan vuoden takaa varoittavia kokemuksia – "Ei seuraa muuta kuin hankaluuksia"

8:49img
Onko Alkojen sulkeminen oikeasti mahdollista? Pöllöraati keskusteli tästä ja muista viikon tärkeimmistä puheenaiheista tänään aamulla.
Julkaistu 19.03.2021 10:34
Toimittajan kuva
Jouko Luhtala

jouko.luhtala@mtv.fi

Uutisaamussa kokoontunut Pöllöraati ei pitänyt Alkojen sulkemista järkevänä koronarajoituksena.

Suomen koronalukujen kasvaessa on väläytetty myös Alkojen sulkemista yhtenä rajoitusvaihtoehtona.

Pöllöraati vaikutti olevan yksimielinen sen suhteen, ettei se olisi järkevä toimenpide koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi.

– Alkon sulkeminen kuulostaa enemmän moralismilta kuin koronaturvallisuudelta, Kulta ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen totesi.

Lue myös: Mitä suomalaisten ostoskoreihin nyt sujahtaa Alkossa? Näiden juomien kysyntä kovassa kasvussa

Alkojen mahdollinen sulkeminen todennäköisesti koskisi vain osaa myymälöistä.

– Alkothan menevät kiinni vain Helsingissä ja Turussa, toimittaja ja kirjailija Jari Korkki arvelee.

MTV uutisten politiikan toimittaja Antonia Berg uskoo tähänkin löytyvän ratkaisun.

– Eli sitten ajetaan Kotkaan?, Berg kysyy.

Korkki muistutti myös Suomessa vuosina 1919–1932 voimassa olleesta kieltolaista, jonka aikana ei saanut myydä tai itse valmistaa alkoholia. 

– Siitä on sadan vuoden takaa aika hyvät kokemukset, että Alkojen sulkemisesta ei seuraa mitään muuta kuin hankaluuksia, Korkki muistuttaa.

Ensimmäinen Alko avattiin huhtikuussa 1932.

8:28img

Katso myös: Suomen naisministerit ovat poikkeuksellisen vihakampanjan kohteena.

Lue myös: Kommentti: Nyt on aika kitkeä naisviha yhteiskunnasta – ja on sinun velvollisuutesi tehdä jotain

Tuoreimmat aiheesta

Alko