Suomalainen blues menestyy brittilistoilla

Micke Björklöf
Julkaistu 13.08.2015 16:44

MTV UUTISET

Suomalaisen bluesylpeyden, Micke Björklöf & Blues Stripin uusin levy Ain´t Bad Yet on ollut IBBA (Independent Blues Broadcasters Assosiation of UK) Radiosoittolistalla neljä kuukautta putkeen, parhaimmillaan sijalla 16. Heinäkuun listalla se oli 17.

Toisen maamme johtavan bluesartistin, Erja Lyytisen levy Live in London oli samaisella IBBA:n listalla ykkössijalla heinäkuussa.

Koskaan aikaisemmin ei ole listalla ollut kahta suomalaisartistia yhtä aikaa, eikä ylipäätään muutenkaan suomiväriä ole listalla aiemmin  juuri nähty.

Artisteja yhdistää myös uusi video. Micke Björklöfin ja bändinsä Hold Your Fire Baby -uutuusvideolla esiintyy myös Erja Lyytinen.

Erja Lyytinen 2015

Micke Björklöf & Blues Strip palkittiin Finnish Blues Awards 2015 -gaalassa vuoden bändinä.

Bändin tuoreimman levyn on tuottanut 10-kertainen Grammy voittaja John Porter. Bändi soitti tänä vuonna myös Suomen edustajana European Blues Challenge -kisassa Brysselissä. Edellinen albumi After The Flood oli vuoden kotimainen blueslevy 2013.

Micken ja kumppaneiden tuoreen videon on ohjannut Teemu Kyytinen, joka yleensä vaikuttaa tanssitaiteen puolella. Erja Lyytinen esiintyy videolla vierailevana kollegana.

Katso Hold Your Fire -videon ensiesitys Rock Around The Blogista

Tuoreimmat aiheesta

Kulttuuri